Tulilta. Poluilta.

Oho, onpa taas vierähtänyt kolme kuukautta edellisestä postauksesta. Kesäloman jälkeen on maailma jatkanut kutakuinkin sitä samaa rataa mihin ennen lomia jäi: herätys, päiväkotiin, töihin, päiväkotiin, kotiin, lenkille, nukkumaan. Valon määrä vain vaihtelee, kohta ollaan siinä vaiheessa vuotta kun ainoastaan työssäoloaikana on valoisaa.  Työkuvioissa tuli tälle vuodelle pieniä muutoksia, ja se on kyllä osaltaan vienyt ajatuksia ja energiaa muulta harrastustoiminnalta. Näyttää myös olevan toistuva ilmiö, että kevään ja kesän jälkeen iskee pieni lamaannus, jolloin ei jaksa juurikaan seurailla esimerkiksi retkeilykeskusteluita tai -blogeja. Hengissä kuitenkin ollaan, ja koira huolehtii siitäkin että viikoittain tulee käytyä metsässä liikkumassa. Syksyn aikana on tullut liikuttua enimmäkseen päiväseltään tai iltaseltaan ihan noilla tutuiksi tulleilla koiranlenkitysalueilla. Heinäkuun lapinreissun jälkeen on tullut tehtyä vain kaksi lyhyttä yöretkeä. Eikä ole oikein poltettakaa...

Kun kesäloman ensimmäinen 1,5 viikkoa alkoi olla takana, oli pahimmat istumatyöläiselle kertyneet fyysisen työn vajeet jo ehditty kompensoimaan hillasuolla sekä kesäpaikan kattotalkoissa ja ympäristön siistimisessä. Tuntui, että olisi aika alkaa luomaan todeksi heinäkuulle suunniteltua vaellusreissua. Alustavaassa suunnitelmassa oli haarukoituna reissun ajankohta (heinäkuu), kesto (4-6 vrk) ja todennäköinen kokoonpano (yksin).  Eräänä lauantaina olin tehnyt alustavan päätöksen, että lähtisin reissuun maanantaina sen jälkeen, kun mansikkamaalle olisi saatu asennettua rastasverkko. Sattumalta lauantai-iltana vanha kaverini sattui piipahtamaan iltakahvilla, ja siinä tuli käytyä myös lomasuunnitelmat lävitse. Tunti heidän lähtönsä jälkeen sama kaveri soitti ja ehdotti yhteistä vaellusreissua. Vaikka olin henkisesti latautunut lähtemään ensimmäiselle yksinvaellukselleni, ei todellakaan tarvinnut kauaa miettiä kun hyvä kaveri tarjoutui seuraksi.  Ainoa asia, mitä he...