sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kunpa olisikin lunta tulvillaan taas raikas talvisää

Olen aina ollut talvi-ihminen. Pakkasen kirpeys ja lumen natina voittaa minun maailmassani helteen ja paahteen mennen tullen. Siksi en ole vieläkään oikein toipunut viime talvesta jota ei Pirkanmaalle tullutkaan. Tuntuu että aikakäsityskin on mennyt tämmoisenä vuotena uusiksi. Mitään viime syksyn, talven ja kevään tapahtumia ei pysty ajoittamaan, kun lokakuusta huhti-toukokuuhun oli samanlaista harmaata vettä ja räntää. Kun loppiasen nurkilla palailimme pohjoisesta joulunvietosta, koko matkan satoi vettä.. Toivon todella, että ensi talvesta tulee samanlainen kuin muutama aikaisempi Etelä-Suomessa viettämäni talvi, eli pitkä ja runsasluminen.

Lapsuuden suo

Jo pikkupoikana hiihtelin isän metsäsuksien jäljissä pitkin kotiselkosia. Joka vuotisia rituaaleja olivat hiihtoretket aurinkoisina kevätpäivinä teräshangilla. Joka kevät pitkäperjantain yönä hiihdettiin kuutamon loisteessa kämpälle. Latu Ohtosen autiotuvalle pysyi monta talvea auki, ja itse olin jo nuorena yksi sen avaajista. Isän huopavuorisaappaat ja 2,5 metrin järviset liikkuivat hitaasti mutta varmasti suovoittoista reittiä kämpälle ja takaisin. Se hiljaisuus ja vapauden tunne, mikä tammikuisena lauantaina parinkymmenen asteen pakkasessa ympäröi vielä peruskouluikäisen miehenalun, on syöpynyt iäksi mieleen. Lumisten saappaiden kopina kämpän kynnyksellä, ja kohta kamiinassa ritisevän tulen lämpö...

Ohtosen autiotupa

Kuten asiaan kuuluu, jossakin vaiheessa nuorella voi olla muutakin tekemistä, kuin hiihdellä yksin pitkin lumisia soita ja metsiä. Niiden vaiheiden jälkeen tuli todettua, että opintojen ja töiden kannalta kevättalvi on kiireistä aikaa, ja hiihtovaellusretket ovat jääneet tekemättä. Nyt onkin kulunut jo kymmenen vuotta siitä, kun olen aktiivisemmin harrastanut talviretkeilyä. Satunnaisia jäniksenmetsästyreissuja ja parit retkeilymielessä hiihdetyt Umpihankihiihdon MM-kilpailut mahtuvat väliin. Pari vuotta sitten pääsiäisenä vakioporukalla tehty hiihtoreissu Pudasjärven Litokairaan sytytti taas kipinän. 

Litokaira
Nyt odotan siis talvea ja lunta kovasti. Suunnitelmissa on hankkia metsäsukset, ja jonkinlainen ahkioprojektikin houkuttelisi. Esimerkiksi Siikanevalle olisi helppo lähteä talviretkelle myös jälkikasvun kanssa. Myös Hervannan lähimetsiin olisi mukava lähteä hiihtelemään lauantai-aamuina. Ja keväällä siintää jo mielessä hiihtovaellus Lappiin. Monta mukavaa asiaa on edessä. Kun vain tulisi sitä lunta. Ja onnistuisi löytämään sopivan kompromissin mm. suksityypin ja -mallin valinnassa. Ja saisi ahkion rakenneltua tai hankittua..Ja tästä bloggauksesta tuli myös mieleen, että pitäisi löytää jostakin valokuvat, joita aikoinaan tuli räpsittyä kotimaisemista.

Kaikkea tätä ennen odotellaan kuitenkin ensilumen tuomaa raikasta tuoksua ja valoa pimeneviin iltoihin.

Porokämppä, Litokaira





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti