Hieman on ollut kiireinen tammikuu, eikä retkeilemään ole kovin paljoa ehtinyt. Joten täytyy muistella hieman menneitä.
Jouluaattoa edeltävänä viikonloppuna matkustimme taas kotiselkosille joulun viettoon. Tällä(kin) joululomalla oli tarkoitus piipahtaa Ohtosen autiotuvalla. Retkikamppeet olivat pakattuna auton perässä, mutta aika rauhassa saivat olla. Aikaa ja virtaa ei vain tuntunut löytyvän ja sairastelu verotti puolet lomasta. Loman alkupuoli meni totta kai flunssassa, ja vasta välipäivinä pääsi vähän ulkoilemaan. Olipa hienoa, kun oli kunnon talvi. Lunta lähes puoli metriä ja pakkanen paukkui parhaimmillaan -30 asteessa.
Uuden vuoden alla ehdin kuitenkin aloittelemaan kotipaikalla pientä kotaprojektia ruoteiden parkkaamisen merkeissä. Välipäivien pakkasten innoittamana kävin katsomassa kylmää ja lumista suomaisemaa Sammakkosuon lintutornilla ja samalla paistelin makkarat viereisellä laavulla. Suuremmin en siis itseäni rasittanut. No parrujen parkkaamisessa tuli kyllä hiki. Mutta olipa vain mahtavaa olla ihan rauhakseen paikassa, jossa on elänyt yli puolet tähänastisesta elämästä, mutta jossa on viimeisen 10 vuoden aikana ehtinyt käymään valitettavan vähän.
Kyllä taas alitajunta pakkaa reppua koko ajan. Toivottavasti pian löytyisi aikaa lähteä edes yhdeksi yöksi ulkoruokintaan.
Jouluaattoa edeltävänä viikonloppuna matkustimme taas kotiselkosille joulun viettoon. Tällä(kin) joululomalla oli tarkoitus piipahtaa Ohtosen autiotuvalla. Retkikamppeet olivat pakattuna auton perässä, mutta aika rauhassa saivat olla. Aikaa ja virtaa ei vain tuntunut löytyvän ja sairastelu verotti puolet lomasta. Loman alkupuoli meni totta kai flunssassa, ja vasta välipäivinä pääsi vähän ulkoilemaan. Olipa hienoa, kun oli kunnon talvi. Lunta lähes puoli metriä ja pakkanen paukkui parhaimmillaan -30 asteessa.
Uuden vuoden alla ehdin kuitenkin aloittelemaan kotipaikalla pientä kotaprojektia ruoteiden parkkaamisen merkeissä. Välipäivien pakkasten innoittamana kävin katsomassa kylmää ja lumista suomaisemaa Sammakkosuon lintutornilla ja samalla paistelin makkarat viereisellä laavulla. Suuremmin en siis itseäni rasittanut. No parrujen parkkaamisessa tuli kyllä hiki. Mutta olipa vain mahtavaa olla ihan rauhakseen paikassa, jossa on elänyt yli puolet tähänastisesta elämästä, mutta jossa on viimeisen 10 vuoden aikana ehtinyt käymään valitettavan vähän.
Kyllä taas alitajunta pakkaa reppua koko ajan. Toivottavasti pian löytyisi aikaa lähteä edes yhdeksi yöksi ulkoruokintaan.
Kommentit
Lähetä kommentti