Tulilta. Poluilta.

Toistaviikkoisen plussakelin jälkeen Foreca näytti sunnuntaille pikkupakkasta ja auringonpaistetta. Tästä maalautui tietenkin heti mieleeni kuva aavasta suoaukeasta jossa hiihtäjä sujuttelee suksillaan kevyesti hangen päällä, auringon lämmittäessä kasvoja. Käytännössä olen syntynyt suolla ja elänyt suolla, onhan synnyinpitäjän pinta-alastakin puolet suota. Kalleimpiin muistoihin kuuluvat hiihtoreissut Karhusuolla, Nimettömällä suolla, Lavasoilla ja Litokairassa. Mieleeni maalaama taulu muistutti siis kutakuinkin tätä: Aloinkin suunnittelemaan sunnuntaipäivän hiihtoretkeä, ja kartalla kohdistin katseeni etenkin suo-päätteisiin paikkoihin, josko jostakin löytyisi sopiva suojuottien ketju, jota pitkin pystyisi tekemään kotoa käsin eräänlaisen rengaslenkin. Toki Hervantajärveä hyödyntäen. Tiheät ja kalliokkoiset kuusikot ovat hieman työläitä hiihdettäviä. Kartta lupailikin muutamia kapoisia suomaastoja, tosin ojitettuja sellaisia. Vankalla Koillismaan kitumäntynäkemyksellä ajatteli...

Kylläpä tämä aika rientää. Perjantaina pohdiskelin, että vieläköhän ehtisi tammikuulle tehdä jonkun metsäreissun. No hieman olisi mennyt vaikeaksi järjestää aikatauluja, sillä tuolloin oli helmikuustakin kulunut jo kulunut jo kuusi päivää. Onhan tässä ollut monenmoista aktiviteettia. Koiranpentu pitää osaltaan huolen arkiulkoilun lisääntymisestä, vaikka kovin pitkiä lenkkejä ei vielä kolmikuisen turriaisen kanssa tule tehtyä. Yhdet sunnuntaikahvit kävimme kyllä Mandin kanssa jo keittelemässä Hervannan takametsissä, Birgitan polun tuntumassa. Suksin suolle Hiihtokausi on tullut myös avattua viimeisen parin viikon aikana. Tämän talven hittiuutuutena olen esitellyt itselleni perinteisen hiihtotyylin. Kävin Messukylästä  Pyörätaikureiden Sporttidivarista ostamassa sopuhintaan kasan käytettyjä sauvoja, monoja, suksia ja siteitä asennuksineen ja huoltoineen. Siellä oli kaupanteon meininkiä ja tavara vaihtoi omistajaa kuin turkkilaisella torilla.  Metsäladuille mie...