maanantai 9. helmikuuta 2015

Sukset suihkien helmikuulle

Kylläpä tämä aika rientää. Perjantaina pohdiskelin, että vieläköhän ehtisi tammikuulle tehdä jonkun metsäreissun. No hieman olisi mennyt vaikeaksi järjestää aikatauluja, sillä tuolloin oli helmikuustakin kulunut jo kulunut jo kuusi päivää.

Onhan tässä ollut monenmoista aktiviteettia. Koiranpentu pitää osaltaan huolen arkiulkoilun lisääntymisestä, vaikka kovin pitkiä lenkkejä ei vielä kolmikuisen turriaisen kanssa tule tehtyä. Yhdet sunnuntaikahvit kävimme kyllä Mandin kanssa jo keittelemässä Hervannan takametsissä, Birgitan polun tuntumassa.


Suksin suolle

Hiihtokausi on tullut myös avattua viimeisen parin viikon aikana. Tämän talven hittiuutuutena olen esitellyt itselleni perinteisen hiihtotyylin. Kävin Messukylästä Pyörätaikureiden Sporttidivarista ostamassa sopuhintaan kasan käytettyjä sauvoja, monoja, suksia ja siteitä asennuksineen ja huoltoineen. Siellä oli kaupanteon meininkiä ja tavara vaihtoi omistajaa kuin turkkilaisella torilla. 

Metsäladuille mieli teki ja sinne pääsinkin hetimmiten, sillä Tampereen Taivaltajat ry:n mahtavasti ylläpitämä Taivalpirtin latu on ollut kohtuullisessa hiihtokunnossa jo muutaman viikon. Hiihtelin Taivalpirtille saakka, mutta meninkin Vähä-Riutan laavulle testaamaan miten K-Raudasta ostamani pelletit toimivat risukeittimen polttoaineena. Toimivathan ne paremman puutteessa näin talvella, kun muistaa huolehtia sytytyspaloja mukaan. Kahvit sai keitellä ja makkarat paistaa rauhassa, muita ihmisiä ei näkynyt ennen kuin lähtöpakkailuja tehdessä. Hienot ovat reitit ja paikoin vähän heikko lumitilannekin korjaantunee vielä helmi-maaliskuussa.



Vähä-Riutan nuotiopaikka Taivalpirtin nurkilla

Myös Seitsemisen metsäladuilla kävimme hiihtelemässä yhtenä lauantaina. Kyllä on muuten mukavaa vaihtelua pururadan kiertämiseen. No, vähän viikonloppupainotteiseksi on nyt hiihtely jäänyt, joten varsinaisesta kuntoilusta on lienee tänä talvena turha puhuakaan. Kunhan pääsee välillä fiilistelemään. Valitettavasti Seitsemiseltä en muistanut räpsiä kuin pari kuvaa, edes pakollista nuotiokuvaa en muistanut ottaa.

Seitsemisellä oli hyvät ladut
Viime viikolla tarttui työreissulla Hämeenlinnan SA-kaupasta mukaan armeijan suksipaketti (sukset, siteet, sauvat). Samaan sylykseen nappasin vielä yhdet Helly-Hansenin aluslapaset, pari nahkaista irtoremmiä ja Carinthian lapuilla varustetun makuupussin sisäpussin. Hintaa tälle setille kertyi kokonaiset 38 euroa. Todellista budjettitavaraa siis, tarvitsematta kuitenkaan välttämättä tinkiä laadusta. 

Intin vanhoja Järvisiä kävinkin viime lauantaina testailemassa Hervantajärven maisemissa. Koukkujärvellä risukeitin pääsi taas toimintaan, kun keittelin pellettien loimussa kahvit ja paistoin makkarat. Hiihtokeli oli aivan erinomainen, ainoastaan Hervantajärven jäällä meinasi olla hieman vesikeli, ja räntääkin alkoi tuossa vaiheessa satamaan vasten kasvoja. 






Hervantajärven jäällä hiihdellessä sain taas ihan uudenlaista perspektiiviä suomalaiseen rakennuskulttuuriin. Tämän järven rannoilla nimittäin näkyy, että rantarakentamisen rajoittaminen on vielä suhteellisen nuori ilmiö. Viitaperää lukuunottamatta koko järven rannat on rakennettu täyteen mitä erilaisimpia saunoja, hökkeleitä ja mökkejä. Joidenkin rakennusten nurkat ovat vesirajan tasalla tai jopa ylittävät vesirajan. Täytyykin käydä kevättulvien aikana katselemassa tilannetta taas uudesta näkökulmasta.

Todellista rantarakentamista Hervantajärvellä
Mukavaa oli. Omien latujen vapaus on taas jotakin aivan muuta kuin latukoneen jälki, olipa se sitten vedetty metsän siimekseen tai valotolpalta toiselle. Suksetkin toimivat ihan riittävän hyvin, eipä tarvinnut kalliokossa kolutessa murehtia suksenpohjia. Näihin maastoihin nuo armeijan kompromissisukset ovat pituutensakin puolesta oikein sopiva kompromissivalinta. Sauvat olivat vähän heikommat, toisesta napsahti muutama somman "puola" poikki heti ensimmäisellä reissulla. 


Vesikeli
On tämä Hervannan ympäristö kyllä hienoa seutua tämmöiselle luontopuuhastelijalle. Käytännössä omalta pihalta pääsee suksimaan hyvinkin rauhalliseen ja erämaiseen ympäristöön, kauniiden lampien rannoille vaikkapa kahvin keittoon. Tunnin matkan päässä on valehtelematta kymmeniä laavuja tai nuotiopaikkoja mihin pääsee vaikka tennareilla. Samoin tunnissa tai parissa pääsee useammankin eri kansallispuiston tai retkeilyalueen maisemiin vaikka viikonlopun reissulle. Kyllähän se ainakin hyvästä hätäavusta käy, kun odottelee pääsyä pohjoisempiin maisemiin.

Käyttökokemusten jakamista

Kumman tasaisesti ihmiset viitsivät tätäkin blogia käydä lukemassa, kun käyttötilastoja katselee. Kiitos siitä! Tai sitten ne ovat bottien jälkiä, jotka näkyvät tilastoissa... Mutta joka tapauksessa, mitä nykyihminen tekee, kun on hankkimassa jotakin vähänkin arvokkaampaa tavaraa? No, ihminen menee tietenkin googleen ja etsii tuoteryhmän tai tuotteen nimellä käyttäjien, asiantuntijoiden ja eri medioiden arvosteluita ja vertailuita oman ostopäätöksensä taustatiedoksi. Niin minäkin teen, lähes päivittäin vaikken mitään olisi hankkimassakaan. Retkeilyvälineiden hankinnassa muiden käyttäjien kokemuksista on aina ollut itsellekin suurta iloa ja hyötyä. Niitä kokemuksia ei tosin löydä mistään, elleivät ihmiset niitä jaa. Kai täytyisi kantaa kortensa kekoon itsellänikin, kun aihe kuitenkin kiinnostaa. Kun joskus saisi aikaiseksi tehdä taas tähänkin blogiin joitakin varustejuttuja. 

Virtuaaliretkeilyä Norskien kanssa

Virtuaaliretkeilyäkin on tullut tässä harrastettua, mm. YLE:n lähettämien norjalaisten sarjojen kautta. Parhaillaan YLE esittää seikkailija-toimittaja-dokumentaristi Lars Monsenin sarjaa Erämaan armoilla. Sarjassa Lars kuljetetaan helikopterilla keskelle ei-mitään, ja tehtävänä on selviytyä ihmisten ilmoille annetussa aikarajassa, annetuilla varusteilla ja annetuilla ohjeilla. Ihan mielenkiintoinen sarja on ollut kahden jakson jälkeen, ja aina noita Norjan maisemia katselee ilokseen. Ai että, joskus kun pääsisi sinne itsekin viikoksi tai pariksi. Monsenin seikkailuja näyttäisi olevan jonkinlaisella tarjonnalla saatavilla esim. YouTubesta.

Myös Cecilie Skogin ja Alex Gammen naamat ovat olleet esillä näyttöruuduillani viime aikoina. Alexin dokumentti Etelänavan valloittamisesta näkyi Ylen kanavilta jokin aikaa sitten (samaan aikaan Etelänavalle vaelsi myös eräs australialaiskaksikko, ja heidän seikkailunsa linkittyy oman dokumenttinsa kautta hauskasti Gammen matkaan). Skogin nimi tuli puolestaan vastaan ensimmäisen kerran joulun aikaan K2-vuorella tapahtunutta, Skogin aviomiehen hengen vaatinutta kiipeilyonnettomuutta käsittelevässä dokumentissa (The Summit, 2012). Nyt Skog ja Gamme esiintyvät Suomessakin näytettävässä Unelmamatka-sarjassa, jossa siinäkin saa nauttia Norjan upeista maisemista.

Tulipa pitkä kirjoitus. Pitäisi kai kirjoittaa useammin ja vähemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti