Siirry pääsisältöön

Etsin kunnes löysin suon

Toistaviikkoisen plussakelin jälkeen Foreca näytti sunnuntaille pikkupakkasta ja auringonpaistetta. Tästä maalautui tietenkin heti mieleeni kuva aavasta suoaukeasta jossa hiihtäjä sujuttelee suksillaan kevyesti hangen päällä, auringon lämmittäessä kasvoja. Käytännössä olen syntynyt suolla ja elänyt suolla, onhan synnyinpitäjän pinta-alastakin puolet suota. Kalleimpiin muistoihin kuuluvat hiihtoreissut Karhusuolla, Nimettömällä suolla, Lavasoilla ja Litokairassa. Mieleeni maalaama taulu muistutti siis kutakuinkin tätä:


Aloinkin suunnittelemaan sunnuntaipäivän hiihtoretkeä, ja kartalla kohdistin katseeni etenkin suo-päätteisiin paikkoihin, josko jostakin löytyisi sopiva suojuottien ketju, jota pitkin pystyisi tekemään kotoa käsin eräänlaisen rengaslenkin. Toki Hervantajärveä hyödyntäen. Tiheät ja kalliokkoiset kuusikot ovat hieman työläitä hiihdettäviä. Kartta lupailikin muutamia kapoisia suomaastoja, tosin ojitettuja sellaisia. Vankalla Koillismaan kitumäntynäkemyksellä ajattelin, että ei ole ennenkään ojitetulla suolla puusto kasvanut. Lähiympäristöön tutustumista olisikin hyvä jatkaa siellä päin.

Sunnuntai-aamuna yhdeksän maissa nakkasin repun selkääni, sukset olalle ja kävelin muutaman sadan metrin matkan Ruskontien alitse Hervantajärven uimarannalle johtavalle tielle. Napsautin sukset jalkaan, ja hetken tietä hiihdettyäni kohti räpelsin koiranulkoiluttajien tamppaamaa polkua pitkin kohti Makkarajärveä. Makkarajärvellä totesin hankikannon ainakin jäällä erinomaisen hyväksi.

Jatkoin Makkarajärveltä ojanotkoja myötäillen itään kohti Muuransuota. Että osaa olla sakeita metsiä, ja "mielenkiintoisia" hiihdettäviä. Ainakin ajatukset pysyy olennaisessa, eli pystyssä pysymisessä ja sopivien aukkojen katselemisessa etumaastosta. Yhtään pidemmillä suksilla ei tuolla viitsisi rymytä, "Hokit" tai lumikengät olisivat puolestaan aivan erinomaisen käytännölliset. Metsässäkin hanki kantoi kuitenkin sen verran mukavasti, että varsinaisesta rämpimisestä ei tarvinnut puhua.

Harvinaisen selvää maastoa
Pujottelin notkoissa siksakkia hiihdettäviä väylien mukaan. Silmiinpistävää näissä maastoissa on se, kuinka selvästi metsäkuvioiden rajat erottuvat. Tekisi metsäammattilaisen työstä helppoa. Aina kun harvennettu kuvio päättyy, on edessä lähes läpipääsemätön kuusiaita, joka on kuin esirippu jonka takaa aukeaa taas hieman kuljettavampaa metsää. Jahtikartan mukaan Muuransuon piti olla aivan näköpiirissä, mutta joka puolella näkyi vain kuusikkoa tai kallioreunaisia maankohoumia eli täkäläisittäin vuoria. Lopulta kartta-gps oli vakaasti sitä mieltä että seison suolla. Verratessani karttakuvaa ympäristöön, totesin sen pitävän paikkaansa. Seisoin siis suolla, jossa kasvoi taivaan peittävä kuusikko!
Muurassuon hankikelit
Ojitus oli tehnyt tällä suolla tehtävänsä. Viereiseltä suopalstalta oli jo päätehakkuut tehty ja aukolla kasvoi polvenkorkuinen taimikko. Hiihdin "suon" päästä kulkevaa tietä kohti, enkä viitsinyt enää lähteä toikkaroimaan tien toiselle puolelle, vaikka kartan mukaan siellä piti olla Koivistonsuo. Siniset viivat saivat epäilemään, että saman kohtalon oli kokenut tämä suo kuin naapurinsakin. Varjojen mailta nousin aurinkoiselle tielle, jossa oli pakko nautiskella hetki auringon lämmöstä.

Jatkoin tietä pitkin puolisen kilometriä kohti kaakkoa ja tulin voimalinjalle. Voimalinjaa pitkin kulkevalla tiellä oli maasturin jättämät urat, mutta välissä oli mukava hankipatja jota pitkin oli leppoisa hiihdellä. Hiihtelin linjaa pitkin lounaan suuntaan taas muutamia satoja metrejä ja silmiini pisti vasemmalla puolella näkyvät, korkealla huitelevat petäjien latvat. Kartan mukaan kyseessä oli Riuttavuori. Katsoin, että Riuttavuoren kautta hiihtäessä tiepohjia voisi käyttää mukavasti hyödykseen, ja käänsin kurssini taas kohti kaakkoa. Matkan varrella voisi katsoa, miltä näyttää Houkansuo

Yksinkertainen hakkuuaukko oli taas monimutkainen läpäistävä, mutta parin umpikujan ja kuusiverhojen läpi könyttyni löysin Houkansuon läpi kulkevalle retkeilypolulle. Polku erottui maastosta muutamien jalanjälkien vihjaamana. Tällä suolla kuusikko oli pienempää mutta sakeampaa, kuin edellisellä.

Houkansuo
Houkansuon aapoja en jäänyt sen pidemmäksi aikaa ihailemaan, vaan jatkoin kohti Riuttavuoren rinteitä. Riuttavuori olikin oikein positiivinen kokemus jyrkkine rinteineen ja vuoren laella kasvavine männikköineen. Päätin pitää kahvinkeitto- ja makkaranpaistotauon mukavan näköisen kuusen katveessa paikassa johon aurinko näytti paistavan kaikkein kirkkaimmin. IKEA-mallin risukeitin näytti taas kerran voimansa. Kyllä yksinkertainen osaa olla käytännöllistä.

Tauko

Aterinteline työssään
Syötyäni ja kahviteltuani lähdin rymyämään vuoren toiselta puolelta alas, tavoitteenani eteläpuolella kulkeva tieura. Pääsin alas suistumatta kallionkoloon ja katkomatta suksiani, ja aurattua tietä pätkyttelin pienen matkaa kunnes tulin aurattu tie muuttui Taivalpirtin latuverkostoon liittyväksi latu-uraksi. Sivakoin ladun vierustaa kunnes tulin sopivaan notkopaikkaan josta pääsin oikaisemaan Koukkurahkalle. Ja sieltäpä löytyi suota muistuttavaa maastoa! Kyllä tämän ihan hyvällä omallatunnolla pystyi suoksi lukemaan, ja näin ollen tutkimusmatkani tavoite oli edes osittain saavutettu.

Koukkurahkan itäpää
Koukkurahkan suohangista ehdin nauttia 370 metrin matkan, kun piti edellisen reissun kokemuksesta viisastuneena kääntyä Taivalpirtin latu-uralle kohti Hervantajärveä. Latu-uraa hiihtelin varmaan kilometrin verran kunnes Viitastenperän jää alkoi vilkkumaan puiden välistä. Laskin matalalta törmältä jäälle, ja ah, sitä autuutta. Jään päällä muutama sentti lähes umpijäätynyttä lunta, kuitenkin pinnasta juuri sopivan pehmeää huonokanttisille suksille. Ei voinut kuin hymyillä ja antaa suksien ja sauvojen tehdä työtään auringon lämmittäessä kasvoja...

Hervantajärven jää
Kotona olin jo puoli kahden maissa. Mukava reissu, taas on Hervannan ympäristöstä piirretty päähän yksi karttalehti lisää, ja integroituminen tähän suottomaan maakuntaan edistynyt palasen verran. Mutta kyllä siellä läänin ainoalla suolla, eli Siikanevalla pitää vielä tälle kevättalvelle ehtiä käymään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lundhags Avhu Pant - mukavat jokapaikanhousut

Keväällä ostoskoriini tarttui XXL:stä Lundhagsin Avhu -housut. Heti tämän jälkeen nämä housut vaikuttivat tarttuvan jalkoihini, sillä viimeisten parin-kolmen kuukauden aikana en ole juuri muita housuja vapaa-ajalla pitänytkään. Oikeastaan ainoa paikka, jossa olen joutunut jotkut muut housut jalkoihini vetämään, ovat toimisto, asiakastapaamiset sekä remonttipuuhat. Remonttihommissakin nämä olisivat mitä mukavimmat, mutta sotkeutumisen ja rikkoutumisen riski on liian suuri.

Avhut ovat riittävän kevyet ja jalassa erittäin mukavat. Mukavuutta tuo (ainakin minun alaruumiiseni) sopiva leikkaus sekä toimivat joustopaneelit polvissa ja takamuksessa. Pidän myös siitä, että tuuletusaukot on sijoitettu lahkeiden sivujen sijasta etupuolelle. Mielestäni tämä ratkaisu on tehokkaampi tapa ehkäistä jalkojen hikoamista etenkin sisätiloissa.

Housujen päämateriaali on polyesterin ja puuvillan sekoitusta (65/35) ja joustomateriaali sisältää puolestaan polyesteria, nylonia ja elastaania (60/30/10). Materi…

Itse tehty risukeitin

Materiaali: Ruostumaton teräs
Paino: 282 g
Mitat: 120 x 180 mm (+ ruuvit)

Valmistus

Erätulilla-ohjelman retkinikkarissa esitelty Tee-se-itse -risukeitin innosti minutkin askartelemaan. Ikean ja Nekalan K-Raudan kautta rautasahahommiin. Rälläkän puutteessa päätin kuitenkin yksinkertaistaa mallia hieman. Vedon parantamiseksi kiinnitin ostamani ruuvauslevyt siipimuttereilla Ikean keittiövälinetelineen kylkeen ja leikkasin pihdeillä muutamia ilma-aukkoja isommaksi.


Lopputulos ei ollut kovin kaunis, mutta sepä ei ollut tavoittenakaan. Tavoitteena oli saada toimiva risukeitin, jolla voi kiehauttaa metsäreissuilla kahvivedet tarvitsematta sytyttää kunnon nuotiota tai tarvitsematta kantaa kaasukeitintä tai spriipoltinvälineitä mukana. Siinä tavoitteessa onnistuin. Parin testikäytön jälkeen olen vakuuttunut että tämä häkkyrä kuuluu jatkossa vakiokalustooni isommilla ja pienemmillä reissuilla.

Sytyttäminen ja polttoaine


Olen todennut, että jos poltettavia risuja ja käpyjä on helposti saatavilla, …

Karut mutta mukavat Lundhagsit

Tuote: Lundhags High Professional Opti –vaelluskenkä Paino: n. 900 g / kenkä Varren korkeus: 30 cm

Kuten jo aiemmin kirjoitin, päätin hankkia elämäni ensimmäisiksi oikeiksi vaelluskengiksi  Erä-lehden testivoittajan isoveljet, eli pitkävartiset Lundhagsin High Professionalit. Lestivalikoimasta leveälestisempi Opti –malli tuntui sopivimmalta kuin tavallinen malli. Seuraavassa yritän luoda pikakatsauksen saappaiden ominaisuuksiin ja käyttökokemuksiin.