torstai 29. joulukuuta 2016

Ohtosen kautta hiihtäen töihin

Joulun ajan säät ovat olleet Pohjois-Pohjanmaalla vaihtelevat. Pakkaspäivää on seurannut suojasää, ja välillä on pyryttänyt kunnolla lunta. Myös vuorokauden sisällä on tapahtunut muutoksia säätilassa. Illalla katsotut sääennusteet ovat aamulla herätessä näyttäneet aivan toista kun mihin oli varautunut.
Sattuikin niin, että tiistai-iltana varauduin henkisesti lauhaan ja pilviseen keskiviikkoon. Aamulla näytti aurinkoiselta ja viileältä, niinpä olikin mukava pakata tavarat ja koira auton perään ja suunnata kotipaikalle. Tarkoituksena oli hiihdellä päivänvalon aikaan Ohtoselle. Pari lomapäivää oli viimeistä vaille kulutettu, ja seuraavana päivänä ajatuksena oli tehdä etätöitä ja lämmittää samalla kotitaloa.

Vähän puolen päivän jälkeen olinkin jo kiinnittelemässä suksen siteitä saappaisiin. Taivas oli sininen, ja ilma tuntui kiristyvän. Hiihtelin kohti Karhusuota, ympärillä avautui ensin luminen metsä, sen jälkeen kimmeltävä suo ja metsän takaa hädin tuskin kurkistava aurinko. Oli ilo hiihdellä aiempien kulkijoiden jälkiä, tuttuja soita pitkin kohti Ohtosta. Hirvet olivat ylittäneet suojuotin useasta kohtaa. Edellisyön ja aamun jälkiäkin näkyi, sillä tiesin edellisten hiihtäjien kulkeneen uraa pitkin alle vuorokausi sitten.





Ohtoslammella vastaan hiihteli pari pilkkijää, jotka olivat yöpyneet edellisyön kämpällä, ja aikoivat mahdollisesti yöpyä toisenkin yön. Mikäs siinä, kyllähän kämppään mahtuu. Ulkolämpömittari näytti -16 astetta.

Minua odottikin lämmin tupa. Asetuimme Mandin kanssa taloksi, ja virittäydyimme viettämään pitkää pimeää autiotuvan rauhallisessa tunnelmassa. Pilkkimiehetkin saapuivat vähän meidän jälkeemme takaisin tuvalle. Ilta kului mukavasti jutellessa, ruokaillessa ja lueskellessa. Koirakin asettui jossakin vaiheessa taloksi, eikä ravannut rapsutuksia kerjäämässä. Alkuillasta katsoin lämpömittaria, ja pakkasta oli enää -6 astetta. Aamuksi lupasi vielä lauhempaa.



Kuten tunnollinen konttorirotta konsanaan, olin asettanut tavoitteeksi ehtiä läppärin ääreen siinä kahdeksan maissa. Sikeästi nukutun kahdeksan tunnin jälkeen heräsin kuuden aikoihin, söin pikaisen aamupalan ja hörpin aamukahvit. Lämpömittari osoitti sääennustuksen pitäneen tällä kertaa paikkaansa, elohopea oli kohonnut + 2 asteeseen. Pakkasin tavarani ja yritin olla herättämättä muita yöpyjiä. Vähän ennen seitsemää olin taas sukset jalassa, ja työnsin ensimmäiset vauhdit kohti Ohtosenojaa. Tässä vaiheessa tuntui vielä ihan leppoisalta.

Illan ja yön aikana lumi oli tuiskunnut latu-uran umpeen. Lumi oli märkää, ja melko pian huomasin sen tarttuvan sekä suksen pohjiin, että suksien yläpuolelle. Tämähän tekee menosta melko raskasta. Nyt tiesin, että mikään leppoinen aamuhiihtely tästä ei tulisi, ja tunnin hiihto saattaisi kestää huomattavasti pidempään,

Lumipaakkujen sisältä löytyy myös sukset
Turhauttavan rämpimisen, lukuisien tuskailujen ja suksenpuhdistuspysähdysten jälkeen saavuin kuitenkin määränpäähäni noin puoli kymmenen aikaan. Eipä ollut monestikaan tuo tuttuakin tutumpi väli tuntunut noin pitkältä. Ajattelin jo, että sai olla viimeinen kerta kun hiihdän töihin, ainakaan umpihangessa. Mutta jälkeenpäin ajateltuna, eiköhän tämäin kokemus jää mieleen pitkäksi aikaa. Ruokaa pakkiin, tulta uuniin, ja välipäiviksi varattuja töitä tekemään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti