Siirry pääsisältöön

Mieraslompolosta Pulmankijärvelle ja takaisin 20.-23.7.2017 OSA II

Päivä 2. Aksoleavssajavri - Pulmankijärvi - Gursabunci

Pulmankijärvelle

Olin jo hyvinkin toipunut laturinjohtojen unohtumisesta kun toinen vaelluspäivä valkeni. Tai eihän se yöttömän yön aikaan mitään valjennut. Sykemittarikellon pikseliviisari kuitenkin osoitti aamuksi kutsuttujen tuntien kohtaa. 

Tälle päivälle minulla oli kaksi tavoitetta: 1) Ajaa Pulmankijärvelle sekä 2) ajaa takaisin päin niin pitkästi kuin suinkin jaksaisin. Aamutoimien ja leirin kasaamisen jälkeen pakkailin pyörän, ja taluttelin sen muutaman kymmenen metrin matkan ojan yli takaisin polulle.

Päivän ajot alkoivatkin heti avaavalla nousulla, kun lähes saman tien Aksoleavssajavren jälkeen alkoi nousu Goallagotteoaiville. Kroppaa herättelevän nousun jälkeen koitti pieni lasku Duottar Galddojavrelle, jonka länsilaidalla tiesin polun häviävän hetkeksi. Reittikuvauksista lukemieni ohjeiden mukaisesti koukkasin kauempaa järven koillispuolelta, jonka jälkeen käännyin rannalla näkyvän kämpän kohdilla takaisin kohti järveä ja tavoitin reitin. Näin vältin jänkäisimmän osuuden.


Pienen joen ylityksen jälkeen matka jatkui kohti pohjoista ja Alla Galddoaivia. Siinä riitti taas kapuamista, ja huipulla oli paikallaan pitää päivän ensimmäinen tauko. Laskiessani tunturin toista rinnettä alas, havaitsin retken ensimmäiset ihmiset. Kaksi ihmishahmoa telttoineen näkyi polun länsipuolelle jäävän järven rannalla.


Edessä oli muutaman kilometrin tunturiylänköosuus, mikä oli ehkä parhaita kohtia koko reitillä. Ylängölle noustuani kohtasin ison porolauman. Eläimet näyttivät olevan juuri omassa elementissään, ja seurailin hetken paikaltani lauman vaikuttavaa liikehtimistä ja katoamista viereisen harjanteen taakse.

Galddoainurkin pohjoisrinne oli pitkä ja vauhdikas. Alhaalla laaksossa maisema oli kuin ydinsodan jäljiltä. Aikaisemmin tuholaisten syömistä koivikoista oli ollut vielä pystyssä törröttävät rangat nähtävillä. Täällä oli jäljellä enää muutamia lahoja rungonpätkiä maassa, sekä parin jalkapallon kokoiset juuripaakut. Hämmentävä näky. Näillä main vastaani ajeli myös n 8 hengen maastopyöräporukka päivärepuissaan. 

Tuhoutunutta koivikkoa
Muutama minuutti heidän kohtaamisensa jälkeen havaitsin, että pyöränpumppu oli pudonnut telineestään päivän aikana. Eikä varapumppua mukana, mitä idioottimaisuutta. Olisi todella hienoa kohdata rengasrikko, kun kaikki muut korjausvälineet olisi mukana, mutta ilmaa ei saisi siirrettyä renkaaseen millään ilveellä. Taas sain pienen syyn soimata itseäni.

Polkukin otti välillä pattiin


Havgajavrien kohdalla, ehkä pumpun katoamisenkin aiheuttaman mielialan latistumisen seurauksena, havaitsin että väsymys alkoi hiipiä puseroon. Lounasta tarvitsisi. Ilma oli vaihteleva, ja mönkijänura paikoin mutainen. Tässä kohtaa koin ehkä reissun tylsimpiä fiiliksiä, mutta päätin sinnitellä vielä eteenpäin Skaidecohkkan jyrkkää otsaa maamerkkinäni pitäen. Guolehis Havgajavrella näin kaukaa pari kalamiestä.

Ajoin eteenpäin aina uuden kiintopisteen kartalta ottaen. Nelisen kilometriä Skaidecohkkan kärjen jälkeen saavuin mäntyrajalle, mikä antoi yllättävästi voimaa. Tunturiylängön ja kuumaiseman vastapainoksi kaipasin todella metsän suojaa. Myös polku muuttui vähän helppokulkuisemmaksi. Koukkasin purosta vesipullot täyteen lounasta varten. Kun Pulmankijärvi alkoi vilahdella edessä päin, olin todella helpottunut ja hyvillä mielin!

Pulmankijärvi!


Lounas viivästyi niin, että vasta klo 13 aikoihin pysähdyin rinteeseen noin kilometrin päähän Pulmankijärven tiestä, siitä oli hyvät maisemat järvelle. Ajattelin, että tämä riittäköön, voimia piti säästää paluumatkalle. Taputin itseäni olalle, yksi reissun etappi oli nyt savutettu. Nautin maittavan lounaan ja puolen tunnin päiväunet. Tämä virkisti sen verran, että päätin käydä ilman reppua ottamassa valokuvan Pulmankijärven tiestä. Tähän koukkaukseen ei lopulta mennyt kuin ehkä varttitunti. 

Todiste käynnistä määränpäässä

Seuraavaksi edessä oli lähes 70 kilometriä samoja jälkiä takaisin. Reitti olisi nyt tuttu, mutta maisema kuitenkin uusi toisesta suunnasta nähtynä, ja erilaisessa valaistuksessa.

Paluumatkalle

Eipä muuta, kun pyörän selkään ja takaisin päin. Puoli neljän hujakoilla olin takaisin aiemmin mainitsemassani männikössä. Tässä vaiheessa tuntui vielä ihan hyvältä, mutta päivä oli ollut rankka. Se tuntui jaloissa. Tiesin, että koska olin laskenut Galddoainurkin pohjoisrinteen alas, se olisi pian noustava myös ylös. 


Sinnittelin ensimmäisen pätkän Havgajavrille, missä pysähdyin tankkaamaan vettä ja kuivalihaa. Ajellessani katselin, sattuisiko pyöränpumppua näkymään polun varressa, tai olisivatko vastaan tulleet pyöräilijät nostaneet sen jonnekin näkyvälle paikalle.


Reisiä jomotti, kun lähdin nousemaan Galddoainurkia. Hitaasti mutta varmasti kampesin kameliani rinnettä ylöspäin. Sata metriä, ja kymmenen sekunnin tauko. Sata metriä ja kymmenen sekunnin tauko...


Kuten kaikki ylämäet, myös tämä loppui aikanaan ja ylängölle päästyäni pysähdyin syömään leipää ja savulihaa. Suolan tarve oli ilmeinen. Mieliala kohosi, sillä tiesin että päivän pahin oli nyt takana päin. Alla Gaddoaivillekin oli oma kapuamisensa, mutta ei enään niin paha.


Duottar-Galddojavrella pinnani meinasi katketa, sillä en tulomatkan tavoin malttanut kiertää tarpeeksi ylhäältä, vaan ajauduin taluttamaan pyörää keskelle mättäikköä. Motivaatio ja suuntakin meinasi välillä olla hukassa, ja siinä rymytessä menikin lähes kolme varttia. Löysin kuitenkin taas kovalle polulle, ja matka jatkui. Tosin on sanottava, että tästä eteenpäin enemmän tai vähemmän autopilotilla.

Elämäni väsymys

Päätin sinnitellä vielä ainakin edellisen yön leiripaikalle saakka. Väsymys alkoi olla aika kova, vaikka olin kyllä syönyt päivän aikana ihan hyvin. Ehkä myöhäiseksi venähtänyt lounas oli otti veronsa vielä illallakin. Väsymys teki myös sen, että ympärillä kivet alkoivat näyttämän maastopyöriltä... 

Aksoleavssajavrella pysähdyin sen verran, että kävin vielä vilkaisemassa oliko pumppu ehkä jäänyt leiripaikalle. Päätin jatkaa vielä hetken eteenpäin, sillä muistin jo tulomatkalla katselleeni Nihkavaddan ja Guorbboaivin välissä olevaa järveä "sillä silmällä". Luulin matkaa lyhyemmäksi ja ennen kaikkea tasaisemmaksi kuin se lopulta oli. Jouduin kapuamaan useammankin kynnyksen yli, ja pettymään yhtä monta kertaa, kunnes lopulta järvi alkoi häämöttämään edessä päin. Todella pitkät 3,5 kilometriä tällä kertaa. Ajaessani kertailin tähän asti koettua, mutta en onnistunut saamaan päähäni minkäänlaista muistikuvaa siitä, missä olin syönyt edellispäivän lounaan!

Polku meni muutaman kymmenen metrin päässä järvestä. Järven eteläpäässä oli kauniilta näyttävä niemeke, joka olisi ollut oivallinen leiripaikka. Katsoin kuitenkin, että siellähän on kupoliteltta pystyssä. Juu, kyllä se on teltta. Vai onko se kivi?

En jaksanut lähteä enää tarkistamaan telttaoletetun olemassaoloa, vaan jäin itärannalle lähelle polkua, pystytin leirin ja laitoin lounaan tulille. 


Luultavasti en ollut koskaan ennen ollut näin väsynyt. Lähes 12 tuntia ja 70 kilometriä varusteiden kanssa haastavassa maastossa otti hieman energiaa.

Meksikonpata kirkasti ajatuksia ja silmiä sen verran, että teltta ja muut maastopyörät muuttuivat kiviksi, mieliala muuttui apaattisesta iloiseksi, ja jaksoin jopa heitellä muutaman kerran viehettä järveen. Myös edellisen päivän lounaspaikka muistui mieleen.

Raskas, mutta hieno päivä. Tiesin, että tämän päivän kokemuksista tulisin ammentamaan voimaa monessa kohtaa myöhemminkin arjessa ja harrastuksissa.

Hyvää yötä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lundhags Avhu Pant - mukavat jokapaikanhousut

Keväällä ostoskoriini tarttui XXL:stä Lundhagsin Avhu -housut. Heti tämän jälkeen nämä housut vaikuttivat tarttuvan jalkoihini, sillä viimeisten parin-kolmen kuukauden aikana en ole juuri muita housuja vapaa-ajalla pitänytkään. Oikeastaan ainoa paikka, jossa olen joutunut jotkut muut housut jalkoihini vetämään, ovat toimisto, asiakastapaamiset sekä remonttipuuhat. Remonttihommissakin nämä olisivat mitä mukavimmat, mutta sotkeutumisen ja rikkoutumisen riski on liian suuri.

Avhut ovat riittävän kevyet ja jalassa erittäin mukavat. Mukavuutta tuo (ainakin minun alaruumiiseni) sopiva leikkaus sekä toimivat joustopaneelit polvissa ja takamuksessa. Pidän myös siitä, että tuuletusaukot on sijoitettu lahkeiden sivujen sijasta etupuolelle. Mielestäni tämä ratkaisu on tehokkaampi tapa ehkäistä jalkojen hikoamista etenkin sisätiloissa.

Housujen päämateriaali on polyesterin ja puuvillan sekoitusta (65/35) ja joustomateriaali sisältää puolestaan polyesteria, nylonia ja elastaania (60/30/10). Materi…

Karut mutta mukavat Lundhagsit

Tuote: Lundhags High Professional Opti –vaelluskenkä Paino: n. 900 g / kenkä Varren korkeus: 30 cm

Kuten jo aiemmin kirjoitin, päätin hankkia elämäni ensimmäisiksi oikeiksi vaelluskengiksi  Erä-lehden testivoittajan isoveljet, eli pitkävartiset Lundhagsin High Professionalit. Lestivalikoimasta leveälestisempi Opti –malli tuntui sopivimmalta kuin tavallinen malli. Seuraavassa yritän luoda pikakatsauksen saappaiden ominaisuuksiin ja käyttökokemuksiin.

Helmiku... eikun maaliskuun pyrähdyksiä

Huhhuh, onpas tämä kevät ollut melkoista suhaamista, koko maaliskuu on mennyt niin että hujahti. Puolisokin tuossa eilissäpäivänä kattoi pöytään kakkukahveja, ja kahvien jälkeen alkoi arvuuttelemaan, että mikäköhän päivä tänään mahtaisi olla ja että mistä hyvästä nyt kakkukahveja juotiin. Ilmeisesti alitajunta laahaa kuukauden jäljessä, sillä aloin ihan tosissaan miettimään, että mikähän merkkipäivä sijoittuikaan helmikuun loppuun .No muutaman piinaavan sekunnin päästä tokenin taas tähän ajastaikaan ja kasvot punaisina jouduin tunnustamaan, että olin unohtanut hääpäivämme. Kyllä nolottaa vieläkin. Kiitos kuuluu taas vaimolle kärsivällisyydestä.

Kevääseen ja kesään on tässä tullut valmistauduttua myös varustepuolella (siitäkin huolimatta, että tässä kuussa ei pitänytkään mitään hankkia). Minulle kävi taas ns. sulovilenit, sillä XXL:n tarjous kotateltasta (Helsport Nordmarka 6) oli vastustamaton. Perheretkiä ajatellen löysin Tori.fi:stä sopivaan hintaan myös kauan hakemani käytetyn Deu…