Siirry pääsisältöön

Mieraslompolosta Pulmankijärvelle ja takaisin 20.-23.7.2017 OSA III

Päivä 3.  Gursabunci - Mieraslompolo

Aamuverryttely Guorboaiville

Vaellukseni viimeisenä aamuna heräsin moottoriajoneuvon ääneen. Joku ajeli ilmeisesti enduromoottoripyörällä polkua pitkin telttani ohitse. Hetken torkuttuani nousin aamutoimille. Puuroa syödessäni silmäilin menosuunnassani avautuvaa aurinkoista Guorboaivin rinnettä. Tuonne olisi kohta kavuttava.

Huomenta!


Hyvillä fiiliksillä pakkasin taas leirin kuljetuskuntoon ja hyppäsin ratsaille. Pienellä vaihteella, hiljakseen pyöritellen. Ei olisi mitään syytä revitellä tänään, mitään suurempaa kiirettä ei ollut ja matkaa ehkä 25 kilometriä.

Guorboaivin rinnettä ylös
Guorboaivin huipulla pysähdyin ottamaan valokuvia. Noin tsiljoona kimalaista, paarmaa, ampiaista ja hyttystä pörräsi seuralaisena. Ötökät vaikuttivat himoitsevan auringon lämmittämää puunpintaa vanhan kolmiomittaustornin raunioilla. Jouduin siirtymään kauemmas rakennelmasta.





Lounastauko

Nautin elämästä ajellessani alas Guorboaivilta. Ilma oli todella kaunis, ihan täydellinen viimeiselle päivälle. Olin oikein tyytyväinen, että edelliselle päivälle oli arvottu viileämmät ilmat. En olisi luultavasti selvinnyt eilisen päivämatkasta, jos aurinko olisi porottanut yhtä lämpimästi. 


Hieman ennen Buksaljärveä tuli vastaan kolmen hengen patikkaporukka, vaihdettiin muutama sana. Pari kurkea ruokaili myös yksinäisellä tunturilammella, säikähtivät kai pyöräni vapaarattaan sirinää kun nousivat siivilleen ja jatkoivat seuraaviin seikkailuihin.


Buksaljärvien jälkeen ajoin parisataa metriä väärää polunhaaraa, kunnes havahduin ja oikaisin takaisin alempana menevälle mönkijäuralle. Päätin pysähtyä lounaalle sopivan vesipaikan äärellä. Ajaminen tuntui edelleen mukavalta.


Tie ylitti kauniin puron, josta päätin täydentää vesipulloni. Istahdin kivelle, ja tajusin että tässähän on täydellinen lounaspaikka. Kaadoin valmiiksi pulloon laittamani jauheliha-pasta-bolognese -sekoituksen kattilaan. Seos oli turvonnut käytännössä lämmitystä vaille valmiiksi, ja oli nopeasti valmista syötäväksi.


Taitettava kuksa + Aeropress sopivat hyvin yhteen!

Loppusuora

Vatsa täynnä lähdin ajamaan viimeistä 15 kilometriä. Reitti vaihteli muutamista märistä jänkäpaikoista harjujen välillä mutkitteleviin täydellisiin hiekkaränneihin. Muutamat jäljellä olevat nousuosuudet tuntuivat aika tukalilta, kun ilma ympärillä ei juuri liikkunut eikä auringonsuojaa ollut. Ruossavarrin jälkeen vastaan tuli jälleen vaeltajakaksikko koirineen. Olivat menossa Vetsijärvelle päin.




Viimeinen nousu Ivvanasvarrille tuntui jo aika työläältä. Tie oli kivikkoinen, ja vaati aika tarkkaa ajamista. Lopulta Mieraslompolon masto alkoi vilkkumaan puiden välistä, ja viiden minuutin päästä olin jo maston juurella. Maston vieressä mainostettiin osuvasti saunallisia mökkejä alle satasen vuorokausihinnalla. Houkutteli kyllä tarttua tilaisuuteen, mainos oli osuvalla paikalla. Mastolta oli helppo rullata viimeiset parisataaa metriä autolle ja alkaa purkamaan tavaroita autoon, pakkaamaan pyörää peräkoukkuun ja vaihtamaan vähän vähemmän haisevia vaatteita päälle. 
Osuvaa mainontaa!

Jälkitunnelmat

Oli kyllä ihan mieletön reissu, jonka tulen varmasti muistamaan lopun ikääni. Nautin yksinolosta, nautin haastavasta reitistä ja siitäkin, että tuli vedettyä itsensä välillä aika äärirajoille. Hienoa oppia huomaamaan, että niistä huonoistakin hetkistä selviää eteenpäin. Yhä edelleen lähes päivittäin ainakin saan voimia niistä tunnelmista mitä koin kun kiipesin rättiväsyneenä Galddoainurkin rinnettä ylös.

Kaldoaivin reitti oli maisemiltaan hieno, joskin opetti arvostamaan myös esim. UKK-puiston  tai Vätsärin vaihtelevampia maisemia. Tunturiylängön avaruus on hienoa, mutta toisaalta metsät auttavat hahmottamaan maisemaa paremmin ja tuovat tiettyä turvallisuuden tunnetta.

Reissun opit:
  • Pyöräilyn ja vaelluksen yhdistäminen on todella hieno ratkaisu.
  • Jatkossa huolehdin, että minulla on mukana sekä varavirtalähteet että tarvittavat johdot, tai ei kumpiakaan.
  • Tavaramäärän kanssa on oltava tarkempi, esim. paistinpannu toi taas aivan turhaa painoa.
  • Pyöräillessä tuommoinen 60 litran rinkka on a) hieman ylimitoitettu ja b) täytyy pakata eri tavalla verrattuna patikointiin.
  • Varapumppu on oltava mukana, siltä varalta, että varsinainen pumppu katoaa tai rikkoutuu

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lundhags Avhu Pant - mukavat jokapaikanhousut

Keväällä ostoskoriini tarttui XXL:stä Lundhagsin Avhu -housut. Heti tämän jälkeen nämä housut vaikuttivat tarttuvan jalkoihini, sillä viimeisten parin-kolmen kuukauden aikana en ole juuri muita housuja vapaa-ajalla pitänytkään. Oikeastaan ainoa paikka, jossa olen joutunut jotkut muut housut jalkoihini vetämään, ovat toimisto, asiakastapaamiset sekä remonttipuuhat. Remonttihommissakin nämä olisivat mitä mukavimmat, mutta sotkeutumisen ja rikkoutumisen riski on liian suuri.

Avhut ovat riittävän kevyet ja jalassa erittäin mukavat. Mukavuutta tuo (ainakin minun alaruumiiseni) sopiva leikkaus sekä toimivat joustopaneelit polvissa ja takamuksessa. Pidän myös siitä, että tuuletusaukot on sijoitettu lahkeiden sivujen sijasta etupuolelle. Mielestäni tämä ratkaisu on tehokkaampi tapa ehkäistä jalkojen hikoamista etenkin sisätiloissa.

Housujen päämateriaali on polyesterin ja puuvillan sekoitusta (65/35) ja joustomateriaali sisältää puolestaan polyesteria, nylonia ja elastaania (60/30/10). Materi…

Karut mutta mukavat Lundhagsit

Tuote: Lundhags High Professional Opti –vaelluskenkä Paino: n. 900 g / kenkä Varren korkeus: 30 cm

Kuten jo aiemmin kirjoitin, päätin hankkia elämäni ensimmäisiksi oikeiksi vaelluskengiksi  Erä-lehden testivoittajan isoveljet, eli pitkävartiset Lundhagsin High Professionalit. Lestivalikoimasta leveälestisempi Opti –malli tuntui sopivimmalta kuin tavallinen malli. Seuraavassa yritän luoda pikakatsauksen saappaiden ominaisuuksiin ja käyttökokemuksiin.

Itse tehty risukeitin

Materiaali: Ruostumaton teräs
Paino: 282 g
Mitat: 120 x 180 mm (+ ruuvit)

Valmistus

Erätulilla-ohjelman retkinikkarissa esitelty Tee-se-itse -risukeitin innosti minutkin askartelemaan. Ikean ja Nekalan K-Raudan kautta rautasahahommiin. Rälläkän puutteessa päätin kuitenkin yksinkertaistaa mallia hieman. Vedon parantamiseksi kiinnitin ostamani ruuvauslevyt siipimuttereilla Ikean keittiövälinetelineen kylkeen ja leikkasin pihdeillä muutamia ilma-aukkoja isommaksi.


Lopputulos ei ollut kovin kaunis, mutta sepä ei ollut tavoittenakaan. Tavoitteena oli saada toimiva risukeitin, jolla voi kiehauttaa metsäreissuilla kahvivedet tarvitsematta sytyttää kunnon nuotiota tai tarvitsematta kantaa kaasukeitintä tai spriipoltinvälineitä mukana. Siinä tavoitteessa onnistuin. Parin testikäytön jälkeen olen vakuuttunut että tämä häkkyrä kuuluu jatkossa vakiokalustooni isommilla ja pienemmillä reissuilla.

Sytyttäminen ja polttoaine


Olen todennut, että jos poltettavia risuja ja käpyjä on helposti saatavilla, …