Siirry pääsisältöön

Hellesäästä tuiskuun ja tuuleen - UKK-puisto 1.-5.6.2016

Minigrip-pussien ja rinkkojen kutsu kävi vastustamattomaksi viimeistään viikon 21 aikana. Olihan seuraavalla viikolla, pienten vastoinkäymistenkin jälkeen yksi haaveistamme käymässä toteen. Käytännössä useiden vuosien alitajuisen valmistautumisen ja varusteiden hankinnan, pienten lasten vanhempien pienenkin irtioton edellyttämien järjestelyjen sekä ennenkaikkea yhteisen kiinnostuksen ja innostuksen summana olimme viimeinkin lähdössä vaimoni kanssa yhteiselle lapinreissulle. Jossakin vaiheessa alkuvuodesta tein päätöksen, että tänä keväänä järjestetään asiat niin, että tämä reissu toteutetaan. Siitä lähtien tämä konkreettiseksi tavoitteeksi muuttunut haave kantoi oikeastaan koko kiireisen ja väsyttävänkin kevään läpi.

Suunnittelu ja varusteet

Retkikohteen valintakaan ei lopulta ollut kovin vaikeaa. Huomioon piti ottaa, että vaimolle näinkin pitkä vaellus oli lajissaan ensimmäinen, ja lisäksi mukaan lähtisi tietenkin koiramme. UKK-puisto ja Saariselän maisemat tuntuivat heti jotenkin mukavalta, paitsi etäisyytensä myös fasiliteettiensa osalta. Ensin pohdin reitin rungoksi Aittajärvi-Luirojärveä, mutta päätin hylätä sen ajatuksen koska tähän aikaan vuodesta Aittajärven kahlaamon ylitys voisi olla haastavaa itse kullekin etenkin koiran kanssa. Lopulta oli helppo valita lähtöpaikaksi Kiilopää, ja reittikin oli kartalta melko nopeasti hahmoteltu niin, että polkuja ja siltoja olisi helppo hyödyntää tarpeen mukaan. Jätin lopullisen reitin päätettäväksi vasta paikan päällä, päivän kunnon mukaan.

Vaikka joka vaellusreissun yhteydessä ajattelee, että nyt alkaa olla kaikki olennainen kasassa, niin kylläpä vain taas piti kulkea "kaupan kautta" muutamaankin kertaan. Retkiseuralaiselle piti hankkia mm. uudet vaelluskengät, kun edelliset retkeilykengät siirtyivät ainakin osa-aikaeläkkeelle. Heräteostoksiakin tuli tehtyä, eikä ollenkaan huonoja sellaisia. Löysin ihan sattumalta Kalevan Prisman poistokorista käyttämättömän Fjällräven Abisko 65 -rinkan hintaan 90 euroa (varastolian vuoksi poistettavaksi tuomittu yksilö), ja hinnasta vähennettiin vielä jäsenpäiväalennukset! Vastoin suunnitelmiani, rinkka tuli näin päivitettyä pienempään jo tässä vaiheessa. Herätepuolelle taitaa lipsahtaa myös lämpimän kelin pussi, jota en lopulta edes pakannut tälle reissulle mukaan kun ilmat näyttivät sen verran kylmiltä etenkin loppuviikolla.

Olin päättänyt edellisistä vaelluksista viisastuneena, että kevennän varustustani melko dramaattisesti. Sattuman kautta hankittu 906:sen seuraaja palveli tätäkin ajatusta oikein hyvin. Sääennusteet näyttivät karkeasti siltä, että kaksi ensimmäistä päivää on lämmintä, ja loppuaikana päivän ylin lämpötila ei nousisi yli 10 lämpöasteen. Tuulet huomioiden tämä tiesi melko napakoita kelejä, joka oli tietenkin huomioitava varustautumisessa. 

Pakkailin molemmille mukaan käytännössä samanlaiset varustesetit: merinovillakerrastot, vaihtosukat, villasukat, Devoldin lämpimämpi merinovillapaita, fleecepaita, vaellushousut, tuuli-/vaellustakit sekä kuoritakit. Lisäksi reppuun sujahtivat molemmille pari kevyttä pipoa (yö- ja päiväkäyttöä ajatellen) sekä kevyet työsormikkaat. Vaimon reppuun vielä kuoritakin vuoritakki ja sadehousut sekä omaan reppuun brittiarmeijan kuorihousut.  Erilliseen kassiin vielä päällepuettavaksi kävelykäyttöön sopivaa merinovillaa/teknistä aluspaitaa. Sääennusteisiin nähden ei mitään mieletöntä ylivarustautumista, mutta ei toisaalta kaikkein nihilistisinkään lähestymistapa.

Majoitepuolelle varasin teltan lisäksi myös brittiarmeijan tarpin. Sillä olisi hyvä laajentaa asuntoa, mikäli sää menisi oikein huonoksi ja pitäisi olla enemmänkin paikallaan. Halusimme olla tällä retkellämme enemmänkin rauhassa ja omissa oloissamme, emmekä laskeneet oikeastaan mitään laavujen tai etenkään tupien tarjoaman suojan ja palveluiden varaan. Itselleni varasin makuupussiksi Haglöfsin Spaceliten (Comf. -1, n. 1,7 kg) aluspusseineen ja vaimolle järeähkön Carinthian untuvapussin (n. 2,0 kg) aluspusseineen. Molemmille Thermarestin solumuovipatjat. Keittimenä saisi palvella taas uskollinen Bilteman kaasukeitin, yksi kattila, kahvipannu sekä Muurikan paistinpannu. Kaasua varasin mukaan pari 230 g pullollista. Työkalu- ja säläpuolelle mm. juomapullot, molemmille otsalamput, varavirtalähteet, ensiapulaukku, puukko, Leatherman, ja Skrama. Veljeltä lainasin pokkarikameran reissukuvia varten.

Patjoja vaille valmiina

Ravinto

Ravintopuoltakin piti taas vähän suunnitella. Taas harmitti, kun en omistanut kuivuria ja asuntomme uunin lämpötilaa en saanut säädettyä esim. jauhelihan tai kanan kuivatuksen edellyttämälle tasolle. Onnistuin kuitenkin hankkimaan puoleen hintaan Blå Bandin sinänsä ihan hyvänmakuisia pussiruokia. Näistä sai käytännössä lähes joka päivälle ns. raskaamman ruoan. Ensimmäiselle illalle tosin ostaisimme riisin seuralaiseksi vielä matkalta jotakin raskaampaa, kuten kanaa ja tuoreita kasviksia. Aamupalatarpeiksi varasin uutuutena mannaryynejä+maitojauhetta sekä perinteiseen tapaan kaurahiutaleita sekä Lämmin Kuppi -mehukeittoja. Lounasmenut rakentuivat Knorrin pussikeittojen varaan. Aterioiden kylkiäisiksi varasimme  herkullisia Polar-näkkileipiä sekä varalle myös noin 10 kpl tavallisia näkkileipiä. Juomapuolelle varasimme tietenkin kahvia, teetä ja Oboy'n kaakaopusseja. Lisäksi ruokapusseihin sujahti mm. valmis lättytaikinasekoitus, kananmunia, ruissipsejä, suklaamoussejauhepussi sekä pari levyä suklaata.

Loppusilaus ja lomalle

Maanantai-iltana 30.5 viimeisten pakkaamisien jälkeen meidät erotti tuntureista enää yksi kotiyö, yksi työpäivä ja n. 950 maantiekilometriä katkaistuna muutaman tunnin unilla anoppilassa. Tiistaina selvisin puoli viiden maissa asiakkaalta päiväkotiin. Päiväkodista saattelin ja raahasin autoon kolme kesälomasta riemuitsevaa lasta ja karmean kassillisen kumisaappaita, sadevaatteita, varavaatteita, päiväkotireppuja, piirustuskansioita ja niin edelleen. Lasten kesälomalle tuli tämän reissun myötä pieni varaslähtö. Päiväkotiroudauksen ja auton tyhjennyksen jälkeen minulla oli edessäni auton täyttäminen reissukamppeilla. Se nyt ei ollut kummoinenkaan homma, kun kattoboksi oli viriteltynä valmiiksi ja rinkat ja kassit pakattuna. Tämän jälkeen oli pakko ottaa sängyn päällä vartin välikuolema, jotta edessä oleva 7,5 tunnin ajomatka sujuisi edes kohtuullisen vähällä poskien läpsimisellä.

Vielä piti tehdä nopea pistäytyminen kirjastoon, ja lopulta vähän ennen iltaseitsemää karavaani kaartoi ysitielle kohti pohjoista. Matka noudatteli totuttua kaavaa, ja Pudasjärven taajaman tavoitimme kahden jälkeen yöllä. Lapset ja aikuiset valmiiksi laitetuille pedeille köllöttämään ja kello soimaan kuuden jälkeen.

1. päivä (Kiilopää - Suomunlatvat)

Aamulla ihmettelin, miksi kello soi, ja missä oikein olin. Kohtuullisen nopeasti muistin, että tien päälle pitäisi taas lähteä. Herättelin puolison ja suoriuduin talosta ulos koiraa pissattamaan herättämättä muita talossa nukkuvia. Vaimokin suoriutui ulos melko ripeästi, ja niine hyvinemme poistuimme paikalta, jättäen lapset nukkumaan osaavien hoitajien hoitoon. Aamukahvit kävimme ostamassa mukaan paikalliselta Nesteeltä, ja viimeistään sitten olikin aika asettautua lomamoodiin. Eikä ollut edes vaikeaa.

Sodankylässä tankkasimme itsemme, automme ja teimme viimeiset kylmätavaraostokset Supermarketista. Kiilopään parkkipaikan tavoitimme iltapäivällä kolmen tienoilla. Kävin respassa maksamassa pysäköintimaksun, muistaakseni 12 euroa viideltä päivältä. Huomasin että minulla ei ollut taskussa tulitikkuja, ja päätin napata vastaanotosta vielä puntillisen sellaisia (kaupassahan puntti maksaa jotain 1-2 euroa). Suu loksahti auki, kun neiti ilmoitti tulitikkupuntin hinnaksi 8 euroa (10 x 0,80 euroa). Päätin tyytyä yhteen askiin.


Auton luona trimmasimme rinkkamme lähtökuntoon ja vaihdoimme yllemme vaellusvaatteet. Kello 16 aikaan olikin aika astua polulle kohti Kiilopäätä. Sää oli lähes helteinen, tavoitteena oli kävellä kohti Suomujoen alkulähteitä ja yöpyä Suomunlatvojen laavulla. Muutamia päiväretkeilijöitä tuli vastaan Kiilopään huipulle johtavalla polulla. Sen verran "alkushokkia" rinkan kantamisessa oli, että päätimme jättää Kiilopäälle nousun tässä vaiheessa väliin, ja lähdimme hivuttautumaan tunturin kylkiä myötäillen kohti Niilanpään päivätupaa. Tunturinummi tarjosi mukavat kävelyolosuhteet, ja oli kiva päästä heti alkumatkasta liikkumaan avotunturissa. Koirakin oli kohtuullisen innoissaan, ja sinkoili edessämme puolelta toiselle.

Ensimmäiset näkymät
Sopivassa kohdassa pudottauduimme alapuolella kulkevalle ristiviitoitetulle polulle ja hetken matkaa hiekkapolkua kuljettuamme näimme Niilanpään päivätuvan. Siellä keitimme reissun ensimmäiset kahvit, ja söimme hieman välipalaa. Pienen tauon jälkeen jatkoimme viittatietä eteenpäin, ja hetken päästä käännyimme oikealle, Rautupäälle johtavalle viitoitukselle. Nousimme tunturinharjanteen laelle, josta laskeuduimme kauniiseen laaksoon, jonka pohjalla tunturipurot alkoivat yhdistymään Suomujoeksi. Koiran fleksi oli kiinnitettynä lantiovyöhöni kiipeilyyn tarkoitetun karabiinilukon avulla. Yhtäkkiä koira tempaisi, ja lantiovyön soljesta kuului naps. Se oli entinen, mutta onneksi tuolla reilun kokoisella kiipeilyvälineellä sain lantiovyön pelittämään lähestulkoon alkuperäistä vastaamalla tavalla. Kauniissa alkuillassa laskeuduimme hiljalleen Suomujokivartta pitkin  kohti ensimmäisen yön leiripaikkaa.






Iloksemme laavun seutu oli tyhjä muista ihmisistä. Viritimme laavun eteen tulet ja pystytimme teltan. Illalliseksi keitin pikariisiä, ja paistoin pannulla kanasuikaleita, kesäkurpitsaa, sipulia ja paprikaa. Koko komeuden päälle kippasin pussista Schezuan-kastiketta. Oli hyvää! Kyytipojaksi kaakaota, ja vähitellen alkoi teltta ja makuupussi vetämään puoleensa. Ensimmäinen päivä takana.






2. päivä (Suomunlatvat - Salonlampi)

Nukuimme pitkään. Kymmenen aikoihin heräsin keittämään aamupuuroa ja -kahvia. Kun kaikki alkoi olla valmiina, koira paljasti joen yläjuoksulta lähestyvän retkeilijän. Vaimokin heräili siihen meteliin. Mieshenkilö oli tulossa Luirolta päin, juttelimme niitä näitä siinä syödessämme. Yhteisiä tuttujakin löytyi varsin nopeasti, ihmettelimme kuinka pieni maailma taas onkaan.

Päivän ensimmäisenä "tehtävänä" oli kiivetä laavulta suoraan länsipuolella kohoavalle Kopsusselälle, jotta saataisiin vaihdettua tekstiviestit tai puhelut lastenvahdin kanssa. Muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen huomasin sauvojen jääneen laavulle. Eikun vain takaisin hakemaan. Vaimo jäi koiran kanssa ojanvarteen odottelemaan. Sauvat löytyivät ja palasin takaisin ojanvarteen. Sen verran näytti olevan vettä, että E:n oli parempi riisua kenkänsä ja kahlata avojaloin pienen ojan yli. Tämän suuren seikkailun jälkeen nousimme lyhyehkön matkan ylöspäin ja päätimme keittää tunturin huipulla toiset kupit kahvia samalla kun kontaktoisimme kotiinpäin. Mukava oli siinä istuskella.




Suuria kilometritavoitteita ei tällekään päivälle oltu asetettu. Seuraava etappi oli kävellä Suomunruoktun lähistölle syömään lounasta. Kävelimme Kopsusselkien itäpuolta puurajan yläpuolella, ja jossakin vaiheessa koukkasimme enemmän kohti kartasta havaittuja ojamerkintöjä. Suomujoesta katsottuna parinsadan metrin päässä joen länsipuolella, suunnilleen Suomunruoktun autiotuvan kohdalla, löytyi erittäin komeaa mäntykangasta, ja kankaan reunalta löytyi ojarotko, jonka pohjalle päätimme mennä lounastamaan.



Lounaan jälkeen loppupäivä menikin Suomujoen vartta kolutessa. Kämpän alapuolelta kahlasimme joen yli, ja kävelimme seuraavat tunnit helppoja polkuja aina Salolammin laavulle saakka. Olimme jälleen paikan ainoa asukkaat. Lämmin ilta, aurinko paistoi ja muutamia hyttysiäkin ehti iholle. Söimme Blå Bandeja ja paistoimme kasan räiskäleitä. Maistui! Joskus 22-23 aikaan maltoimme taas siirtyä telttaan, ja uni maittoi jälleen.




3. päivä (Salonlampi - Lankojärvi)

Kuten ennustettu oli, perjantai valkeni huomattavasti edellisiä päiviä koleampana. Aamupalan aikana tuli ensimmäisiä raekuuroja, joita jatkuikin sitten koko päivän ajan noin puolen tunnin välein. Aamupalalla sai olla ihan tuhdisti vaatetusta, mutta melko ripeästi söimme ja pakkasimme tavarat leiriin. Yksi herrasmies pysähtyi muutaman minuutin, oli tulossa Tuiskukurusta.

Aamupäivän ensimmäinen etappi käveltiin ilman karttaan merkittyjä polkuja Tuiskuvaaran kylkiä pitkin kohti Tuiskukangasta, jossa palasimme taas jokivarteen merkitylle polulle. Raekuurot vihmoivat ajoittain, niiden välissä paistoi aurinko.

Tuiskujoki ylitettiin kahlaamalla. Vesi oli kylmää! Ennen kahlausta, kenkiä riisuessamme seurasimme sadan metrin päässä käppäilevän ukkometson liikkeitä. Iso musta ei meitä huomannut, ja jatkoi omia aikojaan metsän siimekseen. Olihan se vaikuttava näky.



Paikallista otsatukkamuotia

Tuiskukangas


Tuiskujoelta nousimme taaas hieman ylöspäin, ja pian saavuimme Kotakönkään kuohuja ihmettelemään. Kello oli vasta yhden aika iltapäivällä, ja päätimme jatkaa matkaa Lankojärvelle. Otimme muutamia kuvia ja pidimme pienen tauon, mutta aika nopeasti lähdimme etenemään. Jälleen oli tarkoituksena käydä sen verran korkeammalla, että saisimme yhteyden kotijoukkoihin. Puoli kilometriä Könkäänvaaraa noustuamme, huomasin että takinetumus tuntuu oudon tyhjältä. Karttalaukku oli jäänyt taukopaikalle! Tein pikaisen juoksupyrähdyksen ilman rinkkaa, laukku löytyi, ja ei kun takaisin. Yllättävän nopeasti puhelin löysi taas tolppia, ja kun totesimme puolin ja toisin kaiken olevan ok, lähdimme taas hivuttautumaan korkeuskäyriä pitkin kohti koillista. Raekuurojen välissä ehdimme juuri ja juuri pitää auringon lämmittämän lounastauon.

Kotakönkään kuningatar



Metsäkoukkaukselta kulkeuduimme aikanaan taas takaisin jokivarteen, ja sitten joenvarren polkua eteenpäin aina Lankojärvelle saakka. Väsymys alkoi vähän painamaan, ja vaimon rinkka istui huonosti. Se asia olisi ehdottomasti korjattava ennen seuraavia reissuja. Pitkiä pätkiä mentiin hiljaisuudessa, tossua toisen eteen heittäen. Ennen Lankojärveä oli vielä Rautojan ylitys, joka virkistikin vielä pieneen loppukiriin. Lankojärvellä oli autiotuvassa joitakin Luirosta kävelleitä, me perustimme leirimme kämpän vaikutuspiiriin. Teltan lisäksi viritin nyt myös tarpin, jonka alla oli mukava värkätä pikapäivällinen suojassa sateelta ja tuulelta. Keli oli tosiaan muuttumassa yhä koleammaksi, ja tämä ilta nautiskeltiinkin makuupussien lämmössä kirjaa lukien.

Lankojärven autio-/varaustupa


Leirimme Lankojärvellä


4. päivä (Lankojärvi - Luulampi)

Neljännestä päivästä oli odotettavissa aika kävelyntäyteinen. Aamulla oli aika kalsea herätys, kun teltan pintaan tipahteli lumihiutaleita ja lähtiessä lämpömittari näytti + 4 astetta. Aamutoimissa ei siis kovin kauaa nokka tuhissut. Lähtiessämme kävimme vielä kurkkaamassa kämppään, mukavalta näytti sekin ja oli lämmin. Eilisillan asukkaat lähtivät hieman meitä aikaisemmin kohti Luulampia, jonne mekin olimme suuntaamassa viimeiseksi yöksi. Pakko taas marmattaa, että liiterin seinustalla oli pitkä rivi roskasäiliöitä, mutta siitä huolimatta keräsin aamulla teltalta huussiin kävellessäni pienen muovipussillisen roskia piha-alueelta. En voi ymmärtää, miten roskia voi tuossa määrin "unohtaa".
  


Hyvästelimme Lankojärven räntäsateessa, ja lähdimme tavoittelemaan Rautuojan varrella kulkevaa polkua. Seuraava taukopaikka olisi Rautujärvellä, jossa olisimme kutakuinkin lounasaikaan. Seitsemän kilometrin etappi meni todella kevyellä jalalla, ja ojanvarren kankaita oli mukava liikahdella. Pysähdyimme oikeastaan vain kerran lyhyelle tauolle.

Rautujärvellä meitä odotti taas tuulensuojaa tarjoava päivätupa. Tuvan suojissa ja Metsähallituksen kaasuhellalla oli mukava keitellä lounastarpeita. Keiton ja teen lisäksi lisäksi paistoin E:lle toisen jäljelläolevista kananmunista, ja keitin vielä toisen iltapalaa ajatellen. 



Sen kummemmin emme kuitenkaan jääneet lämpöiseen kämppään vitkastelemaan, vaan lähdimme päivän toiselle puoliskolle Rautujärveltä Luulammelta. Ohjeellinen pituus olisi ojan vartta pitkin 8 km, mutta me päätimme nousta Raututunturin huipun kautta, jotta pääsisimme vielä kerran avotunturiin ja saisimme samalla lähetetty viestit kotipuoleen. Paljakassa tuuli melko navakasti, ja räntää satoi välillä vasten naamaa, mutta maisemat olivat kyllä ikimuistoiset. Oli todella hieno katsoa varmaan kymmeniä sadekuuropisteitä 360 asteen panoraamassa. Horisontti muuttui jatkuvasti, ja päälle tulevat sadekuurot oli helppo nähdä jo 15 minuuttia etukäteen.






Raututunturin huipun jälkeen sade muuttui melko navakaksikin lumisateeksi. Näkyvyys meni hetkellisesti melko heikoksi, mutta sulan maan aikana se ei tietenkään vaikuttanut kulkemiseen samalla tavalla kuin talvella. Laskeuduimme Raututunturin loivaa pohjoisrinnettä alaspäin kohti ojajonkkaa, jossa palasimme polulle. Loppumatka Luulammelle meni jälleen polkua kuluttaen.





Kesän viimeiset lumileikit

Saapuessamme klo 17 aikoihin Luulammelle, huomasimme vastoin ennakko-oletustamme paikan olevan tyhjillään muista kulkijoista. Meillä oli siis käytössämme melko hulppeat tilat varusteiden kuivatteluun, illanistumiseen ja ruoanlaittoon. Teltan virittelin päärakennuksen tuntumaan. Oli kyllä todella mukava loppuhuipennus vaellukselle istuskella lämpimän kaminan edessä ja nauttia mukavasta seurasta. Koirakin vain lötkötteli lattialla, nautti sekin.



5. päivä (Luulampi - Kiilopää)

Yö oli melko vilpoinen, mutta pussissa tarkeni hyvin. Aamulla oli ehkä 1,5 astetta plussan puolella. Kokkasimme aamupalan tuvan puolella, pakkasimme kamat ja lähdimme kävelemään viimeistä neljää kilometriä Suomen Latu Kiilopään parkkipaikalle.

Viimeinen kävely sujui ripeästi, ja keli oli sellainen että emme enää viitsineet poiketa Kiilopään huipulla.  Hotellilla kävimme vielä suihkussa (3 euroa/hlö) ja sitten käänsimme auton keulan kohti etelää. Reissu tuntui tässä vaiheessa juuri sopivan mittaiselta, ja tuntui sanomattoman hyvältä kun käytännössä kaikki oli mennyt ilman mitään vastoinkäymisiä. Välineet toimivat pääosin kuten pitikin, ja ruokapuolesta jäi reppuun mannaryyniä kahteen annokseen, sekä yksi pussikeitto. Koiran kanssa telttailu ja kulkeminenkin meni oikein hienosti. Mikä parasta, seuralainen taisi saada tartunnan Lapin kuumeesta... Ensi talven aikana olisi siis löydettävä istuvampi rinkka.

Nyt tuli niin pitkä tarina, että jätän varustespekulaatiot ja muut pähkäilyt seuraavaan kertaan. Seuraavakin reissu häämöttää mahdollisesti jo kolmen viikon päässä.




Kesäkuiset kelit
P.S. Noin viikko reissun jälkeen posti toi meille kuivurin, mallia Evermat.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Parkanon Talvikas - Kelpo saapas vaihtelevaan talveen

Taisi olla taaksepäin laskettuna toisen tai kolmannen kesän välisenä harmaana aikana, kun tuli tarve hankkia saappaat joilla tarkenisi tarpeen tullen pakkaskeleissäkin, ja joiden pohja ei olisi hengenvaarallisen liukas. Metsälenkkejä koiran kanssa, satunnaisia metsäsuksilenkkejä, lasten kanssa ulkoilua. Toisin sanoen mukavat, käytössä kestävät liikkumis- ja olokengät talveen. Siinä prinsiippejä kenkien hankinnalle. Kävin kokeilemassa monia kevytsaappaita mm. Hongkongin ja Motonetin valikoimasta. Samoin tilasin kokeiltavaksi myös paljon kehutut Muckbootin talvisaappaat. Muckbootien varret olivat minun lyhyisiin sääriini liian pitkät, ja kengät olivat muutenkin ehkä liian jämerää tekoa minun tarpeisiini. Kevytsaappaat olivat sinänsä hyviä (ja halpoja), mutta niistä, kuten Muckbooteistakin puuttui hiihtorantti, jota tarvitsisinn käytössäni olevilla suksilla hiihtämiseen. Nokian huopavuorisaappailla olen hiihtänyt ja kävellyt pienen ikäni. Ne täyttävät asiansa, ja etenkin irrallinen hu

Karut mutta mukavat Lundhagsit

T uote: Lundhags High Professional Opti –vaelluskenkä Paino: n. 900 g / kenkä Varren korkeus: 30 cm Kuten jo aiemmin kirjoitin, päätin hankkia elämäni ensimmäisiksi oikeiksi vaelluskengiksi   Erä-lehden testivoittajan isoveljet, eli pitkävartiset Lundhagsin High Professionalit. Lestivalikoimasta leveälestisempi Opti –malli tuntui sopivimmalta kuin tavallinen malli. Seuraavassa yritän luoda pikakatsauksen saappaiden ominaisuuksiin ja käyttökokemuksiin.

Lundhags Avhu Pant - mukavat jokapaikanhousut

Keväällä ostoskoriini tarttui XXL:stä Lundhagsin Avhu -housut. Heti tämän jälkeen nämä housut vaikuttivat tarttuvan jalkoihini, sillä viimeisten parin-kolmen kuukauden aikana en ole juuri muita housuja vapaa-ajalla pitänytkään. Oikeastaan ainoa paikka, jossa olen joutunut jotkut muut housut jalkoihini vetämään, ovat toimisto, asiakastapaamiset sekä remonttipuuhat. Remonttihommissakin nämä olisivat mitä mukavimmat, mutta sotkeutumisen ja rikkoutumisen riski on liian suuri. Avhut ovat riittävän kevyet ja jalassa erittäin mukavat. Mukavuutta tuo (ainakin minun alaruumiiseni) sopiva leikkaus sekä toimivat joustopaneelit polvissa ja takamuksessa. Pidän myös siitä, että tuuletusaukot on sijoitettu lahkeiden sivujen sijasta etupuolelle. Mielestäni tämä ratkaisu on tehokkaampi tapa ehkäistä jalkojen hikoamista etenkin sisätiloissa. Musta kangas on joustavaa materiaalia Vetoketjulliset tuuletusaukot on hyvin sijoiteltu Housujen päämateriaali on polyesterin ja puuvillan