Olipa kerran kolea ja myrskyisä kesäkuun viikko, jonka viimeinen päivä aukeni aurinkoisena ja lähestulkoon kesäisen lämpimänä. Siinäpä hyvä syy lähteä koko porukalla ulkoilemaan ja eväsretkelle. Selailin aamupäivällä pienen hetken Retkipaikasta Tampereen lähistöllä olevia retkipaikkoja, ja sieltä bongasin päivän kohteeksi Orivedellä sijaitsevan Eräpyhän virkistys- ja luonnonsuojelualueen. Järvimaisema ja tulipaikka houkuttelivat.
Totetusta vaille valmis, eli sitten vain makkaranpaisto- ja kahvinkeittovälineet reppuun, kaakaota termariin ja ulkoilurytkyjä ylle. Tavanomaisten lähtökitinöiden ja -kätinöiden jälkeen selvisimme kuin selvisimmekin lähes kohtuullisissa puheväleissä autoon, ja sitten kaupan kautta ysitielle. Linnuntietä matka ei olisi ollut pitkäkään, mutta järvien pirstoma Pirkanmaa pakotti meidät kiertelemään n. 50 minuutin ajomatkan verran isommalta tieltä aina vain pienemmälle tielle.
Iltapäivällä kahden maissa saavuimme Eräpyhän parkkipaikalle. Tavoitteena oli kiertää alueella kulkeva muutaman kilometrin luontopolku, ja palata parkkipaikan lähistöllä olevalle laavulle evästelemään. Lähdimme nousemaan polkua pitkin harjun päälle. Lapset kävelivät reippaasti ja ihmettelivät ympäristöstä kaikkea kummallista, kuten muurahaisia ja hyttysiä. "Polkumerkkibongaus" on yksi lasten suosikkileikkejä, ja etenkin keskimmäinen lapsi on melko haka löytämään puihin ja kiviin maalattuja reittimerkintöjä.
Polku kiipesi kauniissa kuusimetsässä harjun laelle, jossa maastotyyppi vaihtui enemmän mäntyvaltaiseksi kangasmetsäksi, jota reunustivat kauniit kalliot. Taustalla kimalteli sinisenä Längelmävesi. Lapset kävelivät edelleen reippaasti. Jyrkemmät kohdat polussa muuttuivat liukumäeksi, ja kivet ja juurakot peikoiksi.
Eräänlaisessa niemenkärjessä sijaitsevan Eräpyhän länsipäässä on muinaismuistoksi merkitty Nunnankirkko. Vaikuttavan näköinen kivikasa on jököttänyt kutakuinkin niillä sijoillaan muutaman sata vuotta, lukuunottamatta niitä aikoja kun ahneet hämäläiset etsivät kasan pohjalle piilotettua aarretta. Perimätiedon mukaan tämä villi huhu ei pitänyt paikkaansa, ja pahimman pettymyksen liennyttyä on kivirakennelma entisöity.
Nunnankirkolta laskeuduimme Längelmäveden rantaan. Koira sekosi rantakallioille kohisevista aalloista, ja niitähän piti jahdata ihan uimasillaan. Kaunista on, totesimme kaikki yhdessä.
Polku jatkui järven rannan välittömässä läheisyydessä oikeastaan koko loppumatkan laavulle. Matkan varrelta löytyi toinenkin laavu, mutta koska emme tienneet sen omistajaa, emme jääneet siihen tulistelemaan. Järven ranta oli kaunis, ja polun halkoma maasto vaihteli lehtomaisesta metsästä rantakallioihin. Linnut laulaa lurittelivat ja aallot kohisivat.
Laavu löytyi karttaan merkityltä paikaltaan, ja paikkakin oli jopa yllättävän siistissä kuosissa. Laavulla ei ollut perinteistä nuotiorinkiä, vaan sen tilalla oli muurattu "takka". Virittelin tulet, ja kävin hakemassa autosta eväät. Grillirakennelmassa oleville ritilöille oli helppo asetella nakkeja ja sämpylöitä lämpenemään hotdogeja varten. Kahvit keittelin kaasulla muun "kokkailun" lomassa. Lapset leikkivät uimarannalla, ja hetken päästä syötiin eväitä. Kutakuinkin sovussa säilyttiin taas, vaikka muutamilla pitikin kokeilla taas elämän realiteetteja mm. kokeilla kivien heittelemisen ja sukkasillaan hietikolla juoksemisen muodossa. Koira oli vähän kierroksilla ja meinasi haukkua narun nokassa. Oppiipahan olemaan sekin.
Lapsiperheen retkikohteena Eräpyhä ansaitsee arvosanaksi vahvan 9 1/2. Maisemat ja maastot olivat monipuolisia ja harvinaisen kauniita, ja myös infrastruktuuri lähikohteeksi riittävällä tasolla (lue: ei tolkuttomasti lasinsirpaleita tai muita terveydelle välittömästi haitallisia epäluonnollisia riskitekijöitä). Käymme kyllä toistekin.
Kommentit
Lähetä kommentti