Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2016.

Juhannusongella Haukikallioilla - Riuttaskorven virkistysmetsä 25.-26.6.2016

Juhannusyön taikaa, keskiyön aurinkoa, ja mitä kaikkea. Keskisen suven juhlaa vietettiin tänäkin kesänä, ja säätkin taisivat pääasiassa suosia. Kesäkuu meni omalta osaltani kokolailla ilman ulkoiluharrastuksia, kiitos sitkeän flunssan ja toista viikkoa jatkuneen yskän. Juhannusta kohden taudin selkä alkoi kuitenkin sen verran taipumaan, että juhannuspäivänä uskalsimme jo lähteä toteuttamaan pojalle lupaamaani kalareissua. Muutaman viikon siviili-VMTL:n (armeijaa käymättömille:vapautus marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta) aikana ehdin tietenkin kartoittamaan melko huolellisesti erilaisia tulevaisuuden retkikohteita. Riuttaskorven virkistysmetsässä kävin kevättalvella pyörähtämässä yhden päiväkävelyn verran, ja tuolloin jäi sellainen olo, että alue ansaitsee tarkempaakin tutustumista. Riuttaskorven virkistysmetsän alue kuuluu Suomenselän vedenjakajaseudun rauhallisiin saloseutuihin. Alueesta liikkuu paljon tarinoita, mikä on innoittanut mm. J. L. Runebergia kirjoittamaan

Karut mutta mukavat Lundhagsit, osa II

Syyskuussa 2014 kirjoittelin blogiini noihin aikoihin hankkimistani vaelluskengistä. Koska erilaisten käyttäjäkokemusten jakaminen on mielestäni yksi sosiaalisen median parhaista puolista, täytynee siihen kekoon yrittää omakin kortensa aina silloin tällöin kantaa. Kestotestin hengessä ajattelinkin kirjoittaa tämän hetken fiiliksiä näistä kengistä. Tästä pääset palaamaan ensimmäiseen juttuun:  http://tuliltapoluilta.blogspot.fi/2014/09/karut-mutta-mukavat-lundhagsit.html Lundhagsin High Professional Opti -kengät ovat olleet minulla käytössä nyt pian kaksi vuotta. Edelleen olen erittäin tyytyväinen tuolloiseen hankintaani. Reissu reissulta kengät tuntuvat jalassa yhä mukavammilta ja istuvammilta. Ensimmäisen Lapinreissun jälkeen en muista kenkien aiheuttaneen minulle ainoatakaan rakkoa tai hiertymää. Aivan erityisesti pidän siitä, että kengät ovat jämäkkyydestään ja varrestaan huolimatta kevyet jalassa. Kaksi asiaa määrittelee aika pitkälle näiden kalvottomien ja vuo

Päiväseikkailu satumetsässä - Eräpyhän virkistys- ja luonnonsuojelualue 12.6.2016

Olipa kerran kolea ja myrskyisä kesäkuun viikko, jonka viimeinen päivä aukeni aurinkoisena ja lähestulkoon kesäisen lämpimänä. Siinäpä hyvä syy lähteä koko porukalla ulkoilemaan ja eväsretkelle. Selailin aamupäivällä pienen hetken Retkipaikasta Tampereen lähistöllä olevia retkipaikkoja, ja sieltä bongasin päivän kohteeksi Orivedellä sijaitsevan Eräpyhän virkistys- ja luonnonsuojelualueen . Järvimaisema ja tulipaikka houkuttelivat. Totetusta vaille valmis, eli sitten vain makkaranpaisto- ja kahvinkeittovälineet reppuun, kaakaota termariin ja ulkoilurytkyjä ylle. Tavanomaisten lähtökitinöiden ja -kätinöiden jälkeen selvisimme kuin selvisimmekin lähes kohtuullisissa puheväleissä autoon, ja sitten kaupan kautta ysitielle. Linnuntietä matka ei olisi ollut pitkäkään, mutta järvien pirstoma Pirkanmaa pakotti meidät kiertelemään n. 50 minuutin ajomatkan verran isommalta tieltä aina vain pienemmälle tielle. Iltapäivällä kahden maissa saavuimme Eräpyhän parkkipaikalle. Tavoitteena oli k

Hellesäästä tuiskuun ja tuuleen - UKK-puisto 1.-5.6.2016

Minigrip-pussien ja rinkkojen kutsu kävi vastustamattomaksi viimeistään viikon 21 aikana. Olihan seuraavalla viikolla, pienten vastoinkäymistenkin jälkeen yksi haaveistamme käymässä toteen. Käytännössä useiden vuosien alitajuisen valmistautumisen ja varusteiden hankinnan, pienten lasten vanhempien pienenkin irtioton edellyttämien järjestelyjen sekä ennenkaikkea yhteisen kiinnostuksen ja innostuksen summana olimme viimeinkin lähdössä vaimoni kanssa yhteiselle lapinreissulle. Jossakin vaiheessa alkuvuodesta tein päätöksen, että tänä keväänä järjestetään asiat niin, että tämä reissu toteutetaan. Siitä lähtien tämä konkreettiseksi tavoitteeksi muuttunut haave kantoi oikeastaan koko kiireisen ja väsyttävänkin kevään läpi. Suunnittelu ja varusteet Retkikohteen valintakaan ei lopulta ollut kovin vaikeaa. Huomioon piti ottaa, että vaimolle näinkin pitkä vaellus oli lajissaan ensimmäinen, ja lisäksi mukaan lähtisi tietenkin koiramme. UKK-puisto ja Saariselän maisemat tuntuivat heti joten