Minigrip-pussien ja rinkkojen kutsu kävi vastustamattomaksi viimeistään viikon 21 aikana. Olihan seuraavalla viikolla, pienten vastoinkäymistenkin jälkeen yksi haaveistamme käymässä toteen. Käytännössä useiden vuosien alitajuisen valmistautumisen ja varusteiden hankinnan, pienten lasten vanhempien pienenkin irtioton edellyttämien järjestelyjen sekä ennenkaikkea yhteisen kiinnostuksen ja innostuksen summana olimme viimeinkin lähdössä vaimoni kanssa yhteiselle lapinreissulle. Jossakin vaiheessa alkuvuodesta tein päätöksen, että tänä keväänä järjestetään asiat niin, että tämä reissu toteutetaan. Siitä lähtien tämä konkreettiseksi tavoitteeksi muuttunut haave kantoi oikeastaan koko kiireisen ja väsyttävänkin kevään läpi. Suunnittelu ja varusteet Retkikohteen valintakaan ei lopulta ollut kovin vaikeaa. Huomioon piti ottaa, että vaimolle näinkin pitkä vaellus oli lajissaan ensimmäinen, ja lisäksi mukaan lähtisi tietenkin koiramme. UKK-puisto ja Saariselän maisemat tuntuivat heti joten...
"Suo, pitkospuu, tienä on vain pitkospuu". Kertomuksia ja ajatuksia vaelluksilta ja lähiretkiltä.