Taas oli mahdollisuus lähteä käymään ulkoilemassa, ja tokihan tämä mahdollisuus piti käyttää. Kun sain kaveriksi Antin, oli oikein mukava lähteä perjantai-iltana taas ajelemaan Orivedelle Etelä-Suomen Inarin, eli Pukalan maisemiin. Tarkoituksena oli kokeilla yöpymistä riippumatossa, tarpista rakennetun katoksen alla. Tällä kertaa ajatuksena oli mennä Pukalan rannassa sijaitsevalle Roninmaan laavulle. Ruska alkaa Pirkanmaalla olla jo loppusuoralla, sen verran paljaita koivuja näkyi teiden varsilla. Kauempaa katsottuna ruskan värit kirjavoittavat metsämaisemaa vielä oikein mukavasti. Roninmaan parkkipaikalla ei näkynyt autoja, joten heitimme tavarat selkään ja tallustimme vajaan kilometrin matkan laavulle. Pukala Laavu oli oikein kauniilla paikalla, kalliorantaisen lahdentapaisen partaalla. Ilta kului nopeasti rupatellessa, kahvia keitellessä ja eväitä syödessä. Pimeä laskeutui jo kahdeksan jälkeen, mutta kyllähän pimeässä metsässä ja nuotiossa on tunnelma...
"Suo, pitkospuu, tienä on vain pitkospuu". Kertomuksia ja ajatuksia vaelluksilta ja lähiretkiltä.