Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2015.

Erinomainen handsfree-lapsenkuljetin - Deuter Kid Comfort II

Nyt on tultu tilanteeseen, jossa 66,67 % jälkikasvusta tulee kohtuullisesti toimeen omilla jaloillaan myös metsäpoluilla. Askeleen pidentyessä yksi kynnys lasten kanssa retkeilyyn madaltuu ja tuoreimman kolmanneksen metsään kuljettamista ajatellen päätinkin alkaa haarukoimaan nettikirppiksiltä lastenkantorinkkoja. Näin nuorimmainenkin pääsisi näppärästi mukaan tulille ja poluille. Visio Ankaran googletuksen ja käyttäjäkokemusten kartoitusten jälkeen selkeästi vahvimmaksi ehdokkaaksi nousivat   Deuterin Kid Comfort-sarjan rinkat ,  joita näyttää liikkuvan runsaasti myös käytettyjen tavaroiden markkinoilla esimerkiksi tori.fi:ssä. Tarjolla oleva tavara vaikutti olevan myös hyväkuntoista, sillä rinkkojen funktionaalisuudesta johtuen niitä on yleensä käytettykin korkeintaan muutaman vuoden ajan, enemmän tai vähemmän satunnaisesti.  Käytettyjen rinkkojen hintataso vähän mallista riippuen vaihteli n. 90-180 euron välimaastossa.  Uutena vastaavien rinkkojen hinnat liikkuvat 200-300 e