Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Eräpyhä merkityt tekstit.

Päiväseikkailu satumetsässä - Eräpyhän virkistys- ja luonnonsuojelualue 12.6.2016

Olipa kerran kolea ja myrskyisä kesäkuun viikko, jonka viimeinen päivä aukeni aurinkoisena ja lähestulkoon kesäisen lämpimänä. Siinäpä hyvä syy lähteä koko porukalla ulkoilemaan ja eväsretkelle. Selailin aamupäivällä pienen hetken Retkipaikasta Tampereen lähistöllä olevia retkipaikkoja, ja sieltä bongasin päivän kohteeksi Orivedellä sijaitsevan Eräpyhän virkistys- ja luonnonsuojelualueen . Järvimaisema ja tulipaikka houkuttelivat. Totetusta vaille valmis, eli sitten vain makkaranpaisto- ja kahvinkeittovälineet reppuun, kaakaota termariin ja ulkoilurytkyjä ylle. Tavanomaisten lähtökitinöiden ja -kätinöiden jälkeen selvisimme kuin selvisimmekin lähes kohtuullisissa puheväleissä autoon, ja sitten kaupan kautta ysitielle. Linnuntietä matka ei olisi ollut pitkäkään, mutta järvien pirstoma Pirkanmaa pakotti meidät kiertelemään n. 50 minuutin ajomatkan verran isommalta tieltä aina vain pienemmälle tielle. Iltapäivällä kahden maissa saavuimme Eräpyhän parkkipaikalle. Tavoitteena oli k...