Kesäloman viimeisellä viikolla, reissusta palattuamme oli pakko päästä taas vähän retkeilemään. Tarkoituksena oli löytää paikka, jossa voisi harrastaa myös heittokalastusta. Paikallisissa kansallispuistoissa se ei onnistu, ja uusia retkipaikkoja kartoittaessani löysin Orivedellä sijaitsevan Pukalan virkistysmetsän.
Alue on saanut nimensä Pukalajärven mukaan. Syvimmillään jopa 54 metrin syvyistä järveä on luonnehdittu Etelä-Suomen Inariksi. Alueen vanhimmat rauhoitusalueet ovat jo vuodelta 1968.
Valitsin lähtöpaikakseni lähimpänä Orivettä sijaitsevan Juurakon pysäköintialueen. Oriveden keskustan jälkeen käännyin aina hieman pienemmille teille, ja jossakin vaiheessa karttaselaimen täppä alkoi olla pysäköintialueen paikkeilla. Missään ei kyllä näkynyt mitään pysäköintialueen merkkiä, joten ajoin ensin ohi. Ajattelin, että koska ollaan retkeilyalueella, niin noudatetaan nyt reittejä ja palasin takaisin päin. Heinikosta löytyi muutamat saappaanjäljet, joista päättelin että siihen suuntaan kulkiessa voisi päätyä oikealle polulle. Kello oli tuossa vaiheessa jo lähempänä kahdeksaa, joten päätin että en lähde kiertelemään polkuja pitkin Pukalajärvelle, vaan keskityn alueen pohjoisreunaan. No, sadan metrin päästä polku palasi takaisin samalle tielle, josta olin hetki sitten palannut autolla takaisin päin. Tietä pitkin sai kävellä parikin kilometriä, ennen kuin saavuin Siitinjärvelle johtavalle polulle.
Siitinjärvellä heittelin hetken aikaa uistinta samalla kun etenin rantaa pitkin. Järven vastaranta oli melko hyvin mökkeistetty, ja kaikenlaisia elämän ääniä kuului koko ajan. Hieman vaivaannutti, koska järvi ei kuitenkaan kovin suuri ole. Joitakin ahvenensinttejä tarttui lippaankin, mutta päästin ne kasvamaan. Huokaisin helpotuksesta, kun pääsin järven länsilaidalle, jossa ei näkynyt enää rakennuksia.
Polkua pitkin kävelin Siitinjärven pysäköintialueelle. Siellä olisi ollut telttapaikka ja laavukin, mutta tie meni hieman liian läheltä. Päätin kävellä Valkeajärven laavulle. Siitinjärveltä lähtiessäni virallinen polku hävisi jonnekin, kun lähdin ajatuksissani seurailemaan epävirallisempaa polkua. No, joku muukin oli tässä kohtaa päättänyt oikaista ja kilometrin päästä kohtasinkin taas retkeilyreitin. Reitti eteni ihan mukavissa metsämaisemissa ja välillä hakkuuaukoillakin, tehden viimeisen koukkauksen Valkeejärvenvuoren rinteiden kautta. Siellä oli oikein mukavia kallioita, joilta polku laskeutui jyrkästi kohti karun näköistä järveä. Valkeajärvi vaikutti olevan kalliorantainen ja kirkasvetinen järvi, ja ihastuin paikkaan kyllä samoin tein. Järven pohjoispäässä sijaitsee laavu, ja keskivaiheilla hienossa niemessä toinen nuotiopaikka. Yritin kuulostella, kuuluiko laavulta muiden ihmisten ääniä. Ei kuulunut, joten päätin suunnistaa sinne. Heittelin muutamia kertoja virvelillä, mutta mitään ei tärpännyt.
Asetuin taloksi laavulle, pystytin teltan, keittelin kahvit ja söin iltapalaa. Hämärän rajoissa heittelin vielä uistinta, ja yksi uistin jäi pohjassa makaavaan puunrunkoonkin kiinni. Ilta oli erittäin kaunis ja leppoisa. Huuhkaja huhuili komeasti mustasta metsän silhuetista vastarannalta. Enpä ole ennen kuullut huuhkajan huhuilua noin selvästi. Jäi kyllä mieleen. Puhelimen videotallenteeseen sen sijaan ei.
Yöstä oli tulossa erittäin lämmin, ja nuotio piti laavusta hyttyset kaukana. Mietin nukkuisinko yön laavussa, teltta on jotenkin ahdistava umpio etenkin yksin liikkuessa. Ajattelin kuitenkin hyttysten tulevan heti kun nuotio hiipuu, ja päätin majoittua telttaan. Yö meni kahteen asti vähän katkonaisesti, mutta sen jälkeen nukuin kuin uppotukki aamukuuteen saakka. Teltta toimi hyvin, ja olen edelleen tyytyväinen ostokseeni.
Aamulla kävin vielä kalastelemassa rannoilta ja varusteet pakattuani loikoilin vielä kiireettömyydestä nauttien laavun ritsillä. Tielle oli laavulta vain puolen kilometrin verran matkaa, eikä eilinen polku nyt niin hieno ollut että olisin viitsinyt lähteä sitä enää koluamaan. Tietä pitkin oikaisin matkaa autolle varmasti parikin kilometriä. Kävelin melko ripeää marssia takaisin autolle ja karauttelin takaisin Tampereelle. Kumisaapas hiersi ja reppukin vähän painoi, taas kerran totesin että uudet kengät olisi hankittava.
Pukalan virkistysmetsä vaikutti ihan mukavalta paikalta käydä viettämässä öitä luonnon lähellä. Kalastukseen sopivia lampia alueella on useita, mikä onkin alueen parasta antia. Helppo sinne olisi perheelläkin lähteä makkaraa paistelemaan, autolla pääsisi lähelle laavuja ja tulipaikkoja. Valkeajärveä lukuunottamatta alue ei kyllä mitään ihan uskomattomia luontoelämyksiä tarjonnut ainakaan tällä reissulla. Seuraavalla kerralla täytyy käydä tutustumassa virkistysmetsän etelälaitaan ja Pukalajärven rantoihin.
Reitti: Juurakko-Siitinjärvi-Valkeajärvi
Alue on saanut nimensä Pukalajärven mukaan. Syvimmillään jopa 54 metrin syvyistä järveä on luonnehdittu Etelä-Suomen Inariksi. Alueen vanhimmat rauhoitusalueet ovat jo vuodelta 1968.
Valitsin lähtöpaikakseni lähimpänä Orivettä sijaitsevan Juurakon pysäköintialueen. Oriveden keskustan jälkeen käännyin aina hieman pienemmille teille, ja jossakin vaiheessa karttaselaimen täppä alkoi olla pysäköintialueen paikkeilla. Missään ei kyllä näkynyt mitään pysäköintialueen merkkiä, joten ajoin ensin ohi. Ajattelin, että koska ollaan retkeilyalueella, niin noudatetaan nyt reittejä ja palasin takaisin päin. Heinikosta löytyi muutamat saappaanjäljet, joista päättelin että siihen suuntaan kulkiessa voisi päätyä oikealle polulle. Kello oli tuossa vaiheessa jo lähempänä kahdeksaa, joten päätin että en lähde kiertelemään polkuja pitkin Pukalajärvelle, vaan keskityn alueen pohjoisreunaan. No, sadan metrin päästä polku palasi takaisin samalle tielle, josta olin hetki sitten palannut autolla takaisin päin. Tietä pitkin sai kävellä parikin kilometriä, ennen kuin saavuin Siitinjärvelle johtavalle polulle.Siitinjärvellä heittelin hetken aikaa uistinta samalla kun etenin rantaa pitkin. Järven vastaranta oli melko hyvin mökkeistetty, ja kaikenlaisia elämän ääniä kuului koko ajan. Hieman vaivaannutti, koska järvi ei kuitenkaan kovin suuri ole. Joitakin ahvenensinttejä tarttui lippaankin, mutta päästin ne kasvamaan. Huokaisin helpotuksesta, kun pääsin järven länsilaidalle, jossa ei näkynyt enää rakennuksia.
Polkua pitkin kävelin Siitinjärven pysäköintialueelle. Siellä olisi ollut telttapaikka ja laavukin, mutta tie meni hieman liian läheltä. Päätin kävellä Valkeajärven laavulle. Siitinjärveltä lähtiessäni virallinen polku hävisi jonnekin, kun lähdin ajatuksissani seurailemaan epävirallisempaa polkua. No, joku muukin oli tässä kohtaa päättänyt oikaista ja kilometrin päästä kohtasinkin taas retkeilyreitin. Reitti eteni ihan mukavissa metsämaisemissa ja välillä hakkuuaukoillakin, tehden viimeisen koukkauksen Valkeejärvenvuoren rinteiden kautta. Siellä oli oikein mukavia kallioita, joilta polku laskeutui jyrkästi kohti karun näköistä järveä. Valkeajärvi vaikutti olevan kalliorantainen ja kirkasvetinen järvi, ja ihastuin paikkaan kyllä samoin tein. Järven pohjoispäässä sijaitsee laavu, ja keskivaiheilla hienossa niemessä toinen nuotiopaikka. Yritin kuulostella, kuuluiko laavulta muiden ihmisten ääniä. Ei kuulunut, joten päätin suunnistaa sinne. Heittelin muutamia kertoja virvelillä, mutta mitään ei tärpännyt.
Asetuin taloksi laavulle, pystytin teltan, keittelin kahvit ja söin iltapalaa. Hämärän rajoissa heittelin vielä uistinta, ja yksi uistin jäi pohjassa makaavaan puunrunkoonkin kiinni. Ilta oli erittäin kaunis ja leppoisa. Huuhkaja huhuili komeasti mustasta metsän silhuetista vastarannalta. Enpä ole ennen kuullut huuhkajan huhuilua noin selvästi. Jäi kyllä mieleen. Puhelimen videotallenteeseen sen sijaan ei.Yöstä oli tulossa erittäin lämmin, ja nuotio piti laavusta hyttyset kaukana. Mietin nukkuisinko yön laavussa, teltta on jotenkin ahdistava umpio etenkin yksin liikkuessa. Ajattelin kuitenkin hyttysten tulevan heti kun nuotio hiipuu, ja päätin majoittua telttaan. Yö meni kahteen asti vähän katkonaisesti, mutta sen jälkeen nukuin kuin uppotukki aamukuuteen saakka. Teltta toimi hyvin, ja olen edelleen tyytyväinen ostokseeni.Aamulla kävin vielä kalastelemassa rannoilta ja varusteet pakattuani loikoilin vielä kiireettömyydestä nauttien laavun ritsillä. Tielle oli laavulta vain puolen kilometrin verran matkaa, eikä eilinen polku nyt niin hieno ollut että olisin viitsinyt lähteä sitä enää koluamaan. Tietä pitkin oikaisin matkaa autolle varmasti parikin kilometriä. Kävelin melko ripeää marssia takaisin autolle ja karauttelin takaisin Tampereelle. Kumisaapas hiersi ja reppukin vähän painoi, taas kerran totesin että uudet kengät olisi hankittava.
Pukalan virkistysmetsä vaikutti ihan mukavalta paikalta käydä viettämässä öitä luonnon lähellä. Kalastukseen sopivia lampia alueella on useita, mikä onkin alueen parasta antia. Helppo sinne olisi perheelläkin lähteä makkaraa paistelemaan, autolla pääsisi lähelle laavuja ja tulipaikkoja. Valkeajärveä lukuunottamatta alue ei kyllä mitään ihan uskomattomia luontoelämyksiä tarjonnut ainakaan tällä reissulla. Seuraavalla kerralla täytyy käydä tutustumassa virkistysmetsän etelälaitaan ja Pukalajärven rantoihin.
Reitti: Juurakko-Siitinjärvi-Valkeajärvi
Kommentit
Lähetä kommentti