Kuluneelle viikonlopulle olin varaillut aikaa ja mahdollisuuksia käydä taas vähän retkeilemässä. Ajatuksena oli lähteä Mandin kanssa ensimmäistä kertaa telttailemaan. Tosin, Mandi vietti ensimmäisen telttayönsä jo edellisenä viikonloppuna Kauhanevalla. Nyt kuitenkin tarkoituksena oli hieman patikoidakin. Lauantaiseen alkuiltaan saakka pähkäilin sopivaa paikkaa, ja joskus kuuden maissa päätin lähteä katsomaan, miltä Pälkäneen ja Kangasalan rajamailla sijaitsevassa Laipanmaassa näyttäisi. Olin lukenut toisten kokemuksia alueesta, ja tarkoituksena on ollut kartoittaa myös tätä puolta maakunnasta. Kangasalan kunnan sivuilla kerrotaan seuraavaa:
Laipanmaan erämaa-alue Kuhmalahden, Sahalahden, Luopioisten ja Pälkäneen alueilla on Etelä-Suomen suurin yksittäinen metsäalue. Metsien talouskäytön myötä varsinaisesta erämaasta puhuminen saattaa jonkun mielestä olla liioittelua, mutta kyllä Laipanmaasta erämaatakin löytää.
Kaikenlaista retkeilyroipetta ja -vaatetta on tullut viimeisten parin vuoden aikana haalittua. Ja nyt sen alkaa huomaamaan, kun yöreissulle välttämättömien (mukavuus)varusteiden pakkaaminen tapahtuisi tarvittaessa 15 minuutissa. Puoli seitsemän maissa illalla käänsin auton keulan Hervannasta kohti Kangasalaa. Sahalahdella pysähdyin tankkaamaan auton ja pian Sahalahden jälkeen käännyin pikitieltä soratielle. Soratietä riitti toistakymmentä kilometriä, kunnes saavuin Rajalan metsäkämpän ympäristöön. Netistä hätäisesti tallentamani esitteen mukaisesti kämpän lähistöltä löytyi tuttu P-merkki. Parkkeerasin auton parin muun auton seuraksi. Kahden sekunnin harkinnan jälkeen päätin lähteä kiertämään opastaulun kartalle piirrettyä Elamon kierrosta, jonka ensimmäinen kiintopiste olisi kilometrin päässä sijaitseva Ruokojärvi laavuineen (Laipanmaan esite).
 |
| Luopioinen EK (kuvalla ei ole tarkoitus ottaa kantaa yhteiskunnassa vellovaan parkkikiekko-raivoon) |
En odottanut Laipanmaalta kovin suuria, sillä tiesin sen olevan melko pitkälle talousmetsää. Myös karttaohjelman vilkaiseminen kertoi, että alueella oli paljon metsäautoteitä ja useiden vesistöjen rannoilla näkyi mökiltä vaikuttavia mustia täpliä. Mutta valinnan mahdollisuudet ovat Pirkanmaalla lopultakin aika vähissä jos ei halua alkaa piirtelemään aivan omia reittejään. Niinpä päätin antaa Laipanmaalle mahdollisuuden ja lähdin kävelemään koira hihnassa edelläni pitkin hakkuuaukon läpäisevää polkua. Ilta alkoi jo hämärtyä, tälle illalle ei juuri muuta ehtisi kuin kävellä hieman pidemmälle ja etsiä sopivan leiriytymispaikan.
Polku oli erottui maastosta hyvin, ja oli myös tasaisin välein merkitty sinipäisillä tolpilla. Maasto näytti hämärän latteudessa ehkä todellistakin latteammalta, kuten seuraava päivä tulisi osoittamaan. Maisemien ihailu sis ei ollut tällä kertaa pääasiassa, kun pistimme Mandin kanssa jalkaa toisen eteen. Ruokojärven rannassa olin hieman ihmeissäni, kun kartalla luvattua laavua ei näkynyt missään. Laavu löytyikin sitten parinsadan metrin päästä rannasta, metsäautotien päästä. Harvoin olen nähnyt yhtä luotaansa työntävää laavunpaikkaa. Laavu oli rakennettu heinikkoiselle sorapatjalle hakkuaukean reunaan. Koiran takia halusin majoittautua juuri telttaan, joten oli helppo tehdä päätös jatkaa matkaa Iso-Laipan tai Vähä-Laipan maisemiin.
 |
| Ruokojärven laavu |
Iltahämärä jatkoi laskeutumistaan vieden loputkin varjot mennessään. Taivaalla ei näkynyt pilviä, mutta tuohon aikaan metsä näytti samalta kuin pilvisenä päivänä. Polku kulki läpi soraisten kynnösalueiden, kuusivaltaisten sekametsänotkojen, kankaiden ja lehtojen, kunnes päädyin seuraavalle kiintopisteelleni, Laipanjärvien vierestä kulkevalle tielle. Pienen karttatiedustelun jälkeen arvelin telttapaikkani löytyvän Vähä-Laipalta, ja jatkoimme kävelyä vielä kilometrin verran. Jossakin vaiheessa alkoi näyttämään siltä, että ei siitä kuusikosta ja heinikosta löydy kaunista teltanpaikkaa lainkaan, mutta lopulta Vähä-Laipan lounaisnurkasta löytyi hieno kangasmaasto. Pudotin rinkan selästäni ja aloin pystyttämään telttaa. Telttaa pystyttäessäni alkoi tulla jo kunnolla pimeä, sisäteltan kiinnittämistä varten jouduin kaivamaan jo otsalampun esiin.
Teltan pystytyksen jälkeen keittelin kaasukeittimellä talkkunapuurot ja kahvit. Maasto oli sen verran kuivan tuntuista, että en viitsinyt alkaa risukeittimellä tohraamaan. Koirakin siinä lotaisi iltaruokansa, ja hetken ihmettelyn jälkeen aloimme olla valmiita yöpuulle. Pakko myöntä, että kyllä illan pimeys oli mukavampi ottaa vastaan, kun mukana oli tuo karvainen kaveri. Mandi itse oli ihan selvästi hieman hämillään pimeydestä ja omituisesta kangasputkilosta. Se kävi pari kertaa pyörähtämässä teltan sisällä tutustumiskierroksensa, mutta nukkumaanmenon koittaessa minun piti käydä nostamassa koira sisälle. Muutaman minuutin pyöriskelyn jälkeen se löysi paikkansa, ja kohta alkoi jo tutuksi tullut tuhina. Taas yksi päivä näyttelytreeneineen ja kävelyineen oli tehnyt tehtävänsä tämän koiran elämässä. Itse nautiskelin vielä tunnin verran Tuomas Kyrön Urheilukirjaa lukien. Jostakin kuului tasainen bassojympytys, liekkö jossakin lavalla tanssit, tai mökillä juhlat. Hieman se taas palautti maanpinnalle.
Yö oli lämmin, kerrasto meinasi olla liikaa ja herätti minut muutamankin kerran. Mutta mukava oli nukkua. Koirakin nukkui hyvin. Yöllä se havahtui yhden kerran samaan sammalikon kahahteluun kuin itsekin havahduin. Pienen puhahtelun jälkeen se vakautui taas kerälleen, ja minä käänsin kylkeä. Konkoilimme teltasta ulos joskus puoli yhdeksän maissa. Päivästä näytti tulevan yhtä aurinoinen ja lämmin kuin edellisestäkin. Aamupalaksi tuttu sekoitus kaurapuuroa ja Lämmin Kuppi -marjasoppaa. Koiralle omia kuivaherkkujaan. Leiri kasaan ja kohti Elamojärveä.
 |
| Vähä-Laippa |
Aamupäivän auringossa ympäristö näytti paljon mukavemmalta kuin illan hämärissä. Oikeastaan maasto oli ihan mukavaa käveltävää, ja metsätyypit vaihtelivat. Mustikoita oli polun varressa paljon, paikoin vieläpä erittäin isoja ja makeita. Elamojärvellä kävimme katsastamassa rantakalliolla yksityisten mökkien välissä sijaitsevan laavun ja tulipaikan, mutta oikeastaan pysähtymättä jatkoimme kulkuamme kohti Verkkojärveä. Välissä pidimme lyhyen miehen- ja koiranjuottotauon, mutta muuten annoimme monoille ja tassuille liikettä, kun tuntuivat olevan hyvin syönnillään.
 |
| Elamojärven laavulta |
Verkkojärven rannoilla oli uusia hakkuaukkoja ja polut niiden myötä vähän hukassa. Ajattelin kävellä tietä pitkin laavulle, mutta tieltä havaitsin mielenkiintoisen näköiset rauniot, joita piti mennä vilkaisemaan. Jälkeenpäin tarkistin netistä, että raunioiden historia on varsin erikoinen:
Verkkojärven kiviseinäisten rakennusten rauniot. Matts eli Verkkojärven Matti syntyi täällä kymmenlapsisen perhen kuudentena vesana vuonna 1865. Matti oli torpan viimeinen asukas. Hän pelkäsi tulta ja sammakoita ja rakensi sitten kiviset seinät puurakennuksen ympärille. Hän rakensi myös kivisen tien Verkkojärven rantaan (http://www.sappee.fi/files/1_SIVU_Laipanmaa_070411_web.pdf)
 |
| Raunioissa oli nähtävillä ikkuna-aukot |
 |
| Verkkojärven kaiman nimikkolaavu |
Kotona olimme ennen kahta. Jälleen kerran mukava osoitus siitä, että 15-20 tunnissakin pääsee ihan mukavasti retkeilytunnelmiin, ja fiilis on melko pitkälti sama kuin olisi ollut reissun päällä pidempäänkin. Koira toi reissulle mukavasti seuraa ja seurailtavaa. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia retkiä, joita toivottavasti Mandin kanssa ehdimme kokea vielä paljon.
Laipanmaa, mitähän tuosta nyt sanoisi. Ihan kiva paikka, jonne on melko matala kynnys lähteä retkeilemään ilman suuria ennakkovalmisteluja. Opaskartat ja opasteet olivat ihan kelvolliset. Rakennetut tulipaikat ja laavut ajoivat varmasti asiansa ihan hyvin, lukuunottamatta Ruokojärven laavua josta tulee kyllä vain pahalle tuulelle. Polut olivat hyväkuntoisia ja pitkoksia oli rakenneltu pahimpiin paikkohin. Paikoin pitkokset olivat pääseet lahoamaan, ja "työsauma" oli melko hyvin nähtävissä. Parin-kolmen kesän vanha lankutus vaihtui äkkiä lahoksi, ja vaiheessa olemisen paljasti viimeistään polun vieressä makaava lankkukasa. Ehkä ne kannattaisi käydä joskus naputtelemassa paikalleen, muuten on lahot lankut sekä asennettuina että asentamattomina. Maisemiltaan aika peruspolkua, eniten tykkäsin Elamojärven ja Verkkojärven välisestä, hieman pidemmästä pikataipaleesta. Täytyy varmaan joskus käydä kiertämässä myös muita rengasreittejä alueella. Perheretkeilijöille alue tarjoaa helposti saavutettavia nuotiopaikkoja. Jos taas lähden pienten lasten kanssa patikoimaan, löytyy Pirkanmaaltakin mielestäni Laipanmaata parempia vaihtoehtoja.
Digipokkari pitäisi hankkia. Saisi parempitasoisia kuvia kuin kännykällä. Jotenkin olen laiskistunut kantamaan järkkäriä mukanani, etenkin kun yleensä liikun oman keskittymisensä vaativan koiran kanssa.
Kommentit
Lähetä kommentti