Tulilta. Poluilta.

Toistaviikkoisen plussakelin jälkeen Foreca näytti sunnuntaille pikkupakkasta ja auringonpaistetta. Tästä maalautui tietenkin heti mieleeni kuva aavasta suoaukeasta jossa hiihtäjä sujuttelee suksillaan kevyesti hangen päällä, auringon lämmittäessä kasvoja. Käytännössä olen syntynyt suolla ja elänyt suolla, onhan synnyinpitäjän pinta-alastakin puolet suota. Kalleimpiin muistoihin kuuluvat hiihtoreissut Karhusuolla, Nimettömällä suolla, Lavasoilla ja Litokairassa. Mieleeni maalaama taulu muistutti siis kutakuinkin tätä: Aloinkin suunnittelemaan sunnuntaipäivän hiihtoretkeä, ja kartalla kohdistin katseeni etenkin suo-päätteisiin paikkoihin, josko jostakin löytyisi sopiva suojuottien ketju, jota pitkin pystyisi tekemään kotoa käsin eräänlaisen rengaslenkin. Toki Hervantajärveä hyödyntäen. Tiheät ja kalliokkoiset kuusikot ovat hieman työläitä hiihdettäviä. Kartta lupailikin muutamia kapoisia suomaastoja, tosin ojitettuja sellaisia. Vankalla Koillismaan kitumäntynäkemyksellä ajatteli...

Kylläpä tämä aika rientää. Perjantaina pohdiskelin, että vieläköhän ehtisi tammikuulle tehdä jonkun metsäreissun. No hieman olisi mennyt vaikeaksi järjestää aikatauluja, sillä tuolloin oli helmikuustakin kulunut jo kulunut jo kuusi päivää. Onhan tässä ollut monenmoista aktiviteettia. Koiranpentu pitää osaltaan huolen arkiulkoilun lisääntymisestä, vaikka kovin pitkiä lenkkejä ei vielä kolmikuisen turriaisen kanssa tule tehtyä. Yhdet sunnuntaikahvit kävimme kyllä Mandin kanssa jo keittelemässä Hervannan takametsissä, Birgitan polun tuntumassa. Suksin suolle Hiihtokausi on tullut myös avattua viimeisen parin viikon aikana. Tämän talven hittiuutuutena olen esitellyt itselleni perinteisen hiihtotyylin. Kävin Messukylästä  Pyörätaikureiden Sporttidivarista ostamassa sopuhintaan kasan käytettyjä sauvoja, monoja, suksia ja siteitä asennuksineen ja huoltoineen. Siellä oli kaupanteon meininkiä ja tavara vaihtoi omistajaa kuin turkkilaisella torilla.  Metsäladuille mie...

Hieman on ollut kiireinen tammikuu, eikä retkeilemään ole kovin paljoa ehtinyt. Joten täytyy muistella hieman menneitä. Jouluaattoa edeltävänä viikonloppuna matkustimme taas kotiselkosille joulun viettoon. Tällä(kin) joululomalla oli tarkoitus piipahtaa  Ohtosen autiotuvalla . Retkikamppeet olivat pakattuna auton perässä, mutta aika rauhassa saivat olla. Aikaa ja virtaa ei vain tuntunut löytyvän ja sairastelu verotti puolet lomasta. Loman alkupuoli meni totta kai flunssassa, ja vasta välipäivinä pääsi vähän ulkoilemaan. Olipa hienoa, kun oli kunnon talvi. Lunta lähes puoli metriä ja pakkanen paukkui parhaimmillaan -30 asteessa. Uuden vuoden alla ehdin kuitenkin aloittelemaan kotipaikalla pientä kotaprojektia ruoteiden parkkaamisen merkeissä. Välipäivien pakkasten innoittamana kävin katsomassa kylmää ja lumista suomaisemaa Sammakkosuon lintutornilla ja samalla paistelin makkarat viereisellä laavulla. Suuremmin en siis itseäni rasittanut. No parrujen parkkaamisessa tuli kyllä hi...

Vuoden 2015 lähtökohtia voisi meidän perheen osalta hyvin kuvata vanhalla sanonnalla: Uusi vuosi, uudet kujeet. Perheen pienimmät lähtivät päiväkotiin, ja meille vanhemmille alkoi uusia opiskelu- ja työkuvioita heti vuoden ensimmäisellä viikolla. Aivan vuoden alkajaisiksi pohjoisen joululoma piti "jättää kesken" ja ajella jo uudenvuoden päivänä takaisin Pirkanmaalle. Seuraavana päivänä oli tiedossa uuden asukkaan saapuminen perheeseemme. Meille on ollut aina suuri haave, että joskus kattilakuntamme käsitettä laajennetaan koskemaan myös koiranruokakuppeja. Nyt tämä haave totetui ja bordercollietyttö Mandi (Kautuksen Blenda) muutti meille 2.1.2015 Lempäälästä. Parin viikon yhteiselon jälkeen Mandi vaikuttaa olevan oikein oppimis- ja sopeutumiskykyinen pentu. Tässä lyhyessä ajassa Mandista on tullut erottamaton osa meidän elämäämme. Jo nyt on vaikea kuvitella elämää ilman koiraa ja siihen liittyviä aktiviteetteja. Lapsetkin ottivat koiran heti omakseen, vaikka ovatkin toki v...

Luontoäiti on ollut tänäkin syksynä ehkä hieman laiska talventeon suhteen, mutta sen verran ajan hermolla kuitenkin, että antoi mättäiden peitoksi taas hauraan lumihunnun sopivasti juuri kun olin koko viikon suunnitellut käyväni taas viikonloppuna pienellä retkellä. Ajoitus kohdallaan siis. Retken kohde oli minulle vielä lauantainakin vähän auki, arvontaa suoritin Seitsemisen, Riuttaskorven ja Helvetinjärven välillä. Vasta kun kävin ostamassa kahvipaketin lähikaupasta, ja starttailin autoa kaupan parkkipaikalla, tein valinnan lähdenkö ajamaan Ylöjärven vai Oriveden suuntaan. Hervannasta katsottuna Ylöjärven suunta tarkoittaa luontevammin Seitsemisen kansallispuistoa ja Oriveden suunta taas kantatie 66:a, jota kautta Helvetinkolulle olisi viisainta ajella. Napsautin Marabousta palasen suuhini ja käänsin Mondeon nokan kohti Orivettä.  Helvetinjärvellä olen kyllä retkeillyt useasti ennenkin, mutta jostakin syystä puiston länsi- ja pohjoisreunat ovat vielä jääneet käymättä...

Tampereellakin saatiin nauttia parin vuorokauden aikana varsin komeasta lumipeitteestä. Tätä kirjoittaessani maanantai-aamuna, lunta näkyy enää lähinnä sulaneiden lumiukkojen jäänteissä.  Koko syksyn olin odottanut, että lunta tulisi ja pääsisi oleskelemaan lumiseen metsään. No, nyt Etelä-Suomen säiden haltija oli suosiollinen ja järjesti lumipeitteen sekä pakkasyön juuri perjantain ja lauantain väliseksi yöksi. Juuri mikään ei olisi voinut estää minua pakkaamasta reppuani ja lähtemästä yöksi "lähilaavulle" Kirskaanniemeen. Klo 19 maissa hurautin vajaan kymmenen kilometrin matkan Kirskaanniemen parkkipaikalle ja työnnyin lumiseen metsään. Lämpötila oli nollan ja parin pakkasasteen välillä. Polulla oli parit saappaanjäljet ja sekalainen lajitelma koiran tassunjälkiä. Näihin lähiretkiin liittyy aina oma jännitysmomenttinsa, sillä aina voi käydä niin että tavoiteltu laavu tai tulipaikka on jo varattuna.  Kirskaanniemessä on onneksi kaksikin laavua, sillä jo ...

Olen aina ollut talvi-ihminen. Pakkasen kirpeys ja lumen natina voittaa minun maailmassani helteen ja paahteen mennen tullen. Siksi en ole vieläkään oikein toipunut viime talvesta jota ei Pirkanmaalle tullutkaan. Tuntuu että aikakäsityskin on mennyt tämmoisenä vuotena uusiksi. Mitään viime syksyn, talven ja kevään tapahtumia ei pysty ajoittamaan, kun lokakuusta huhti-toukokuuhun oli samanlaista harmaata vettä ja räntää. Kun loppiasen nurkilla palailimme pohjoisesta joulunvietosta, koko matkan satoi vettä.. Toivon todella, että ensi talvesta tulee samanlainen kuin muutama aikaisempi Etelä-Suomessa viettämäni talvi, eli pitkä ja runsasluminen. Lapsuuden suo Jo pikkupoikana hiihtelin isän metsäsuksien jäljissä pitkin kotiselkosia. Joka vuotisia rituaaleja olivat hiihtoretket aurinkoisina kevätpäivinä teräshangilla. Joka kevät pitkäperjantain yönä hiihdettiin kuutamon loisteessa kämpälle. Latu Ohtosen autiotuvalle pysyi monta talvea auki, ja itse olin jo nuorena yksi sen avaajis...