Siirry pääsisältöön

Pikapatikka Helvetinjärvellä 22.-23.11.2014

Luontoäiti on ollut tänäkin syksynä ehkä hieman laiska talventeon suhteen, mutta sen verran ajan hermolla kuitenkin, että antoi mättäiden peitoksi taas hauraan lumihunnun sopivasti juuri kun olin koko viikon suunnitellut käyväni taas viikonloppuna pienellä retkellä. Ajoitus kohdallaan siis.


Retken kohde oli minulle vielä lauantainakin vähän auki, arvontaa suoritin Seitsemisen, Riuttaskorven ja Helvetinjärven välillä. Vasta kun kävin ostamassa kahvipaketin lähikaupasta, ja starttailin autoa kaupan parkkipaikalla, tein valinnan lähdenkö ajamaan Ylöjärven vai Oriveden suuntaan. Hervannasta katsottuna Ylöjärven suunta tarkoittaa luontevammin Seitsemisen kansallispuistoa ja Oriveden suunta taas kantatie 66:a, jota kautta Helvetinkolulle olisi viisainta ajella. Napsautin Marabousta palasen suuhini ja käänsin Mondeon nokan kohti Orivettä. 

Helvetinjärvellä olen kyllä retkeillyt useasti ennenkin, mutta jostakin syystä puiston länsi- ja pohjoisreunat ovat vielä jääneet käymättä. Nyt olisi siis aika käydä katsastamassa kansallispuiston varsinaisia turistinähtävyyksiä.

Auton (ulko)lämpömittari näytti ajellessa noin -2 astetta. Auton tuulilasille tipahteli hiljalleen pieniä lumihiutaleita kun käännyin lauluistakin tutulta kantatieltä Helvetinjärven kansallispuiston kyltin osoittamaan suuntaan. Ajelin soratietä kohti Kankimäen P-paikkaa, missä havaitsin olevan jo ennestääni kolme muuta autoa. Ei mikään kansainvaellus siis tiedossa, hyvä.

Vaihdon vaelluskengät jalkaani, pakkasin ostamani kahvipaketin ja suklaalevyn reppuun ja noin klo 14 maissa lähdin tallustelemaan kohti Helvetinjärveä. Kamerankin olin ottanut mukaan pitkästä aikaa, ja ripustanut laukun hankalasti etupuolelleni roikkumaan rinkan viillekkeistä. Lähtiessäni olin jo kyllä huomannut, että kameran molemmat akut olivat aika lähellä finaalia, mutta ajattelin muutaman kuvan saavani. No yhden kuvan sain, ja sitten akku loppui. Eli kännykkäkameran varassa tämäkin reissu. Turhan kantamisen vaiva hieman harmitti, mutta toisaalta, eipähän tarvinnut käyttää aikaa ja keskittymistä kuvien räpsimiseen.

Onko se ufo? Ei, vaan avanto Helvetinjärven jäällä.

Helvetinkolun risteyksissä tarkensin jälleen reittisuunnitelmiani ja päätin suunnistaa kohti Iso-Ruoketjärveä ja jatkaa sieltä yöksi Haukanhiedalle. Pitkospuut olivat liukkaita ja porrasaskelmia riitti. Maisema oli tasaisen harmaa, maastoa ja taivasta myöten. Kohtuullisen rankan työviikon päälle ei kyllä jotenkin ollutkaan suurempia intohimoja ihailla maisemia, kunhan vain sai laittaa saapasta toisen eteen ja olla ajattelematta mitään mitä ei juuri silloin huvittanut ajatella.



Iso-Ruoketjärvelle saavuin hämärän rajamaissa. Tulipaikan liiteri oli lähes tyhjä, mutta sen verran siellä oli kalikoita että sain pienet tulet tehtyä. Järvessä oli jo kirveellä hakattava jääpeite. Käristelin päivälliseksi pannulla makkaraa ja pekonia ja heitin pannulle myös kananmunan. Syödessäni ja kahvia hörppiessäni tuli kokonaan pimeä, ja uusi otsalamppu pääsi testikäyttöön.

Tunnin pysähdyksen jälkeen jatkoin matkaa kohti Haukkajärveä. Kello ei ollut vielä viittäkään, ja oli aivan säkkipimeää. Otsalampun valossa oli kuitenkin erittäin mukava patikoida selviä polkuja pitkin. Myös hento lumipeite laajensi näkyvyyttä hieman. Reilun tunnin talsimisen jälkeen saavuin Haukanhiedalle. Mennessäni kolistelin kaivolla, pumpusta lorisi vettä pienen pumppaamisen jälkeen. Keittokatoksella pimeyden rikkoi pari otsalampun valokeilaa. Paikalla oli pari mieshenkilöä, jotka kertoivat kierrelleensä Helvetinjärven kansallispuistossa jo kolme päivää. Herrat olivat keittokatoksessa valmistamassa tuhtia päivällistä, reissun lopuksi piti kuulemma saada reput tyhjiksi. Sain kutsun päivälliselle, jonka lupasinkin toteuttaa heti kun saisi oman leirin ja tulet aikaiseksi toiselle nuotiopaikalle.


Virittelin riippumaton ja tarpin nuotiopaikan tuntumaan. Puut olivat hieman kosteita, mutta syttyivät kuitenkin. Virittelyjen jälkeen käväisin syömässä ja jutustelemassa keittokatoksen porukan kanssa. Seura oli oikein miellyttävää ja ruoka maistuvaa. Syönnin päälle vetäydyin omaan "leiriini", ja ilta kului lämmintä hörppiessä ja tuleen tuijotellessa. Lumihiutaleita tipahteli ajoittain taivaalta. Oli oikein tunnelmallista ja rauhallista. Kyllä marraskuun pimeydessä on omat hyvät puolensa. Ja yksinäisyydessä myös, en lopultakaan ollut kovin seurallisella tuulella.


Jo yhdeksän maissa heitin ohuen solumuovipatjan riippumattoon ja pyörittelin itseni ja makuupussini sopivaan asentoon riippumaton syleilyyn. Mukava asento löytyikin, mutta tässä vaiheessa täytyy myöntää, että lopulta yö oli yksi huonoimmista metsässä viettämistäni öistä. Nukuin tunnin-parin pätkissä, ja heräilin vilunväristyksiin. Solumuovipatja ei ollut ehkä riittävän hyvä eriste parin asteen pakkasessa, ja toisaalta aika reilun kokoiseen makuupussiin jäi liikaa lämmitettävää ilmaa. Hampaita ei kuitenkaan tarvinnut kalistella, eikä niin paljon palellut että olisin viitsinyt lisätä vaatteitakaan. Kuitenkin tulin vähän siihen tulokseen, että riippumatto taitaa jatkossa olla enemmän kesäkelien kaveri. 



Ojan suu


Aamulla nousin siinä seitsemän maissa aamulla tekemään aamupalaa ja aamukahvia. Nämä aamuhetket ovat juuri niitä, minkä vuoksi metsään viitsii yöksi vääntäytyä. On mukava touhuilla, kun ei ole kiire, ja kahvikin maistuu metsäaamuina erityisen hyvälle. Yhdeksän jälkeen sain tavarani pakattua, ja lähdin kävelemään takaisin kohti Helvetinkolua. 

Yöllisiä kulkijoita

Ketään muita kulkijoita en nähnyt koko parin tunnin kävelyn matkalla, Yöllä sataneen lumen päällä oli polkua kulkenut ainoastaan joku hiirentapainen, pyy, joku isompi kanalintu, kettu, supikoira ja jänis.

Haukkajärven Myllylahtea

Helvetinjärven päivätupa
Koukkasin paluumatkalla vielä katsomassa Helvetinjärven päivätupaa. Hieno tupa ja komea järvi, mutta jotenkin mutta en viitsinyt edes reppua pudottaa missään vaiheessa selästäni. Olin takaisin autolla joskus ennen puoltapäivää, ja takaisin kotona jo yhden maissa.


Helvetinjärven jää

Mukava reissu oli tämäkin, ja Helvetinjärven puisto taas astetta tutumpi paikka. Nyt taas odotellaan seuraavaa mahdollisuutta lähteä retkeilemään, saa nähdä ehtiikö ennen joulua. Hyvällä alennuksella hankkimani otsalamppu vaikutti oikein pätevältä kamppeelta (kunhan vain muistaa ladata akun ennen reissuun lähtöä).



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Parkanon Talvikas - Kelpo saapas vaihtelevaan talveen

Taisi olla taaksepäin laskettuna toisen tai kolmannen kesän välisenä harmaana aikana, kun tuli tarve hankkia saappaat joilla tarkenisi tarpeen tullen pakkaskeleissäkin, ja joiden pohja ei olisi hengenvaarallisen liukas. Metsälenkkejä koiran kanssa, satunnaisia metsäsuksilenkkejä, lasten kanssa ulkoilua. Toisin sanoen mukavat, käytössä kestävät liikkumis- ja olokengät talveen. Siinä prinsiippejä kenkien hankinnalle. Kävin kokeilemassa monia kevytsaappaita mm. Hongkongin ja Motonetin valikoimasta. Samoin tilasin kokeiltavaksi myös paljon kehutut Muckbootin talvisaappaat. Muckbootien varret olivat minun lyhyisiin sääriini liian pitkät, ja kengät olivat muutenkin ehkä liian jämerää tekoa minun tarpeisiini. Kevytsaappaat olivat sinänsä hyviä (ja halpoja), mutta niistä, kuten Muckbooteistakin puuttui hiihtorantti, jota tarvitsisinn käytössäni olevilla suksilla hiihtämiseen. Nokian huopavuorisaappailla olen hiihtänyt ja kävellyt pienen ikäni. Ne täyttävät asiansa, ja etenkin irrallinen hu...

Karut mutta mukavat Lundhagsit

T uote: Lundhags High Professional Opti –vaelluskenkä Paino: n. 900 g / kenkä Varren korkeus: 30 cm Kuten jo aiemmin kirjoitin, päätin hankkia elämäni ensimmäisiksi oikeiksi vaelluskengiksi   Erä-lehden testivoittajan isoveljet, eli pitkävartiset Lundhagsin High Professionalit. Lestivalikoimasta leveälestisempi Opti –malli tuntui sopivimmalta kuin tavallinen malli. Seuraavassa yritän luoda pikakatsauksen saappaiden ominaisuuksiin ja käyttökokemuksiin.

Itse tehty risukeitin

Materiaali: Ruostumaton teräs Paino:  282 g Mitat: 120 x 180 mm (+ ruuvit) Valmistus Erätulilla-ohjelman retkinikkarissa esitelty Tee-se-itse -risukeitin innosti minutkin askartelemaan. Ikean ja Nekalan K-Raudan kautta rautasahahommiin. Rälläkän puutteessa päätin kuitenkin yksinkertaistaa mallia hieman. Vedon parantamiseksi kiinnitin ostamani ruuvauslevyt siipimuttereilla Ikean keittiövälinetelineen kylkeen ja leikkasin pihdeillä muutamia ilma-aukkoja isommaksi. Lopputulos ei ollut kovin kaunis, mutta sepä ei ollut tavoittenakaan. Tavoitteena oli saada toimiva risukeitin, jolla voi kiehauttaa metsäreissuilla kahvivedet tarvitsematta sytyttää kunnon nuotiota tai tarvitsematta kantaa kaasukeitintä tai spriipoltinvälineitä mukana. Siinä tavoitteessa onnistuin. Parin testikäytön jälkeen olen vakuuttunut että tämä häkkyrä kuuluu jatkossa vakiokalustooni isommilla ja pienemmillä reissuilla. Sytyttäminen ja polttoaine Olen todennut, että jos poltettavia risuja ja käpyjä o...