Pöyrisjärven erämaa 3.-7.9.2014

1. päivä – matkapäivä

Pitkään odotettu keskiviikkaamu 3.9 valkeni Pudasjärvellä lopultakin. Vanhan kaveriporukan perinteinen syysretki oli käsillä, ja edessä oli automatka Enontekiölle Näkkälän kylään. Sieltä matka jatkuisi retkeilyn ja maltillisen vaelluksen merkeissä kohti Pöyrisjärveä.

Kymmenen hengen seurueesta puolet matkusti Oulu – Kemi – Enontekiö –reittiä, ja puolet Pudasjärveltä Rovaniemen kautta Enontekiölle. Lainaksi saatu Toyota Hiace -pikkubussi kävi noutamassa minut tavaroineni anoppilasta ja matka pääsi alkamaan. Voi sitä vapauden fiilistä kun Hiacen takaovi sulkeutui. Sisäinen pikkupoika alkoi purkautumaan esiin heti alkumatkasta. Tuttujen kavereiden kanssa kulkeminen on aina samanlaista, vaikka ikävuosia tulee itse kukin alkaa vähitellen vakiintumaan. Matkustustilaahan meillä oli ruhtinaallisesti: 5 henkilöä 8 + 4 henkilölle rekisteröidyssä autossa. Jalat penkille ja mukava asento.

Rovaniemellä pysähdyimme täydentämään kaasu-, eväs- ja varustetarpeitamme ja kävimme noutamassa seurueeseemme lisävahvistusta. Kahvittelujen ja kuulumisien vaihtamisten jälkeen pakkauduimme taas autoon ja ei muuta kuin nokka kohti Kittilää ja lounastaukoa.

Päätimme pysähtyä Levin Nesteellä, joka oli yllätykseksemme suljettuna. Liekö sitten sesonkiluonteista, vai oliko palveluasema mennyt kokonaan nurin, se jäi tällä kertaa arvoitukseksi. Levin juurelta löytyi kuitenkin Kotipizza, ja sehän oli pitkästä aikaa oikein maistuvaa ruokaa sekin.

Edessä oli vielä muutama tunti autoilua. Maisemat alkoivat Kittilän jälkeen olemaan jo mitä melkoiset, ja kun käännyimme Hetasta Kautokeinoon menevälle tielle, oli Lapin tunnelma jo hyvinkin ehtinyt viedä valtaansa. Näkkälän risteyksestä ajoimme ensin ohi, kun kuski unohtui seuraamaan tien varren pienellä präntättyjä mainoksia, jotka yhdessä muodostivat läheisen tienvarsiravintolan ruokalistan. Nerokas mainostemppu, varmasti jokainen ohikulkija lukee jokaisen kyltin: Makkaraperunat – Munakas – Tähtipihvit - jne. Nälkähän siinä tuli. Tässä olisi varmasti ELY-keskuksen virkamiehillä jotakin naputtamista.

 Näkkälästä löytyi parkkipaikka jossa oli ennestäänkin jo kymmenkunta autoa. Noh, erämaa on valtava ja sinnehän mahtuu. Tavoitteena tälle illalle oli kävellä vain pari-kolme kilometriä tieltä ja laittaa leiri pystyyn. Toine puoli porukasta oli tulossa tunnin-pari meidän jälkeemme. Kun viimeisten pakkausten ja hirveän lähtösäätämisen jälkeen lähdimme rinkat selässä kohti polun päätä, oli pimeän tuloon enää reilu tunti aikaa.

Kylläpä se rinkka tuntuikin raskaalta, onneksi siitä selviäisi syömällä. Ensimmäiselle yönseudulle tuli varattua vähän painavampaa evästä. Kanaa ja pekonia, sipulia, paprikaa ja ananasta. Noh, lähtösäätämisen seurauksena repusta löytyi kanaa, paprikaa ja ananasta. Pekonit ja sipuli olivat jääneet autolle. Mutta hyvällehän se sapuska maistui näinkin. Sen verran monta pastapussia on tullut elämän aikana syötyä, että aina kun mahdollista, syön jotakin muuta..

Kemin kautta tullut porukka saapui yllättävänkin nopeasti meidän jälkeemme. Hädin tuskin olimme saaneet teltat pystyyn kun jo tuttua väkeä käveli pimeästä kohti leiriä. Kuulumisia vaihdettiin ja iltapalaa syötiin ennen telttoihin kömpimistä. Kyllä oli sanoinkuvaamaton fiilis päästä taas telttaan nukkumaan, tuntureiden keskellä. Uni maittoi oikein hyvin, uusi makuupussi tuntui hyvältä valinnalta. Makuualustana toimivat BW:n telttapatja sekä alennuslaarista napattu ilmapatja. Ihan toimiva kombo sekin, ohuempi patja toimi lähinnä ilmapatjan suojana.

2. päivä – Jierstivaaran yli ihmemaahan

Ensimmäinen vaellusaamu oli ns. hidas. Heräsin ensimmäisenä, haukoin hetken henkeäni upean maiseman äärellä ja aloin kahvin keittoon. Risukeitin tuprautteli savua ihan ronskisti, ja pelkäsin savustavani viereisen laavun asukkaat hereille. Sain kuitenkin syödä aamupalan ja nauttia aamukahvit yksikseni ennen kuin sain seuraa muista ihmisistä. Myöhemmin tullut porukka nautiskeli raskaamman aamiaisen ja muutenkin jokainen halusi varmasti pitkän matkapäivän jälkeen hieman huokaista ja tuudittautua Lapin tunnelmiin. Lähdimme liikkeelle vasta lähempänä puolta päivää. Aiemmin viikolla jalkansa loukannut kaverikin päätti lähteä yrittämään patikointia etappi kerrallaan. Vaihtoehtona oli mennä Hetan läheisyydessä sijaitsevalle mökille tai kämpälle lukemaan Tex Willereitä ja saunomaan. Koko porukan ääneen lausumattomana reissufilosofiana oli enemmän oleskelu kuin kävely, joten mitään kovin suuria matkatavoitteita emme asettaneet tälle päivälle, kuten ei myöskään koko reissulle.

Hiljakseen nousimme Jierstivaaran rinteitä ylöspäin. Muutamia rinkkaselkäisiä parivaljakoita tallusteli Näkkälään vievää polkua kohti tunturia, mutta emme sattuneet heidän kanssaan jutuille. Suuri porolauma jolkotteli edestämme, ja ihmettelimme kuinka erilaiselta nämä maanteillä halveksitut eläimet näyttivät tunturissa. Olivat omalla paikallaan hekin, kuten mekin. Sopivan lammen rannassa nautimme lounaan, samassa yhteydessä näimme viimeisen kerran muita vaeltajia ennen lauantaita. Olivat olleet viikon Pöyrisjärvellä, kehuivat maisemia kovasti. Lounaaksi hernekeittoa, sipulilla ja nötkötillä höystettynä. Hyvää oli. Kahvit, pikkusikarit ja pieni lepohetki, minkä jälkeen taas rinkka selkään ja kohti tunturin huippua. Jierstivaaran länsirinteet olivat loivapiirteisiä ja erittäin helppokulkuisia. Mustikoita ja puolukoita oli koko matkalla todella paljon. Niitä oli mukava popsia kävellessä suuhun.

Huiputimme Jierstivaaran, ihastelimme hetken maailmanperintökohteisiin kuuluvan Struven ketjun mittauspistettä ja sen suuremmitta seremonioitta lähdimme laskeutumaan vaaran pohjoislaitaa kohti Pöyrisjärveä.  Jierstivaaran laidalta avautuva näkyvä Pöyrisjärven suuntaan oli henkeä salpaavan upea. On turha yrittääkään kirjoittaa tässä auki sitä maisemaa ja tunnetta mikä tuosta maisemasta iski sisimpään. Silmänkantamattomiin jatkuva, lampien, hiekkadyynien ja harjujen muodostama tilkkutäkki oli kuin jostakin toisesta maailmasta. Kuin tunturien muodostaman muurin takana aukeava paratiisi… Oli jotenkin vaikea uskoa, että tuo 180-väyläiseltä golfkentältä näyttävä alue on ollut siellä muuttumattomana jääkaudesta lähtien, eikä tuossa maisemassa ole ihmisen muokkaamaa muu kuin mönkijöiden ja vaeltajien jättämät polut. Pysähdyimme rinteeseen ihastelemaan maisemaa ja ottamaan valokuvia.

Pienen tauon jälkeen jatkoimme laskeutumista, mutta saman tien alkoi näyttämään vesisateelta. Sadetakki pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön, rinkassa pidin sadesuojusta koko ajan paikoillaan. Kuten odottaa sopi, sadetakin puettuani ja saatuani rinkan taas harteilleni, vesisade loppui. Kuurosateita oli kuitenkin odotettavissa, joten jatkoimme sadetakit päällä etujoukon jälkiä seuraillen kohti ensimmäisiä hiekkamuodostelmia. Hetken kävelyn jälkeen tavoitimme hätäisimmät, jotka olivat jo pystyttämässä telttojaan. Siinä kahden hiekkakummun kainalossa, kauniin lammen rannalla tulisi siis olemaan toinen yöleirimme.

Saimme kaikki teltat ja laavut pystyyn ja nuotion tulille, ennen kuin tuli ensimmäinen pidempiaikainen sadekuuro. Pystyttämämme Savotan Pena –laavu sai toimia sadekatoksena. Myöhemmin illalla sadekuurot väistyivät ja ilta meni leppoisasti nuotioringissä ruokaillen, kahvitellen ja rupatellen. Pimeän rajassa, kauniin auringonlaskun jälkeen porukka vetäytyi telttoihinsa. Puheensorina vaihtui vähitellen eri puolilta kuuluviin kuorsauksen ääniin.

3. päivä – hiekkadyyneiltä Termisvaaralle

Kolmannen päivän viileänä aamuna, noin puoli kahdeksan aikoihin heräsin taas ensimmäisenä hiljaiseen leiriin. Kun avasin teltan oven ja astuin aamuaurinkoon, sain taas haukkoa muutaman kerran henkeä. Olihan se aivan mielettömän hienon näköistä, kun vielä matalalta paistava aurinko korosti säteillään orastavan ruskan värjäämiä punaisen ja keltaisen sävyjä varvuissa ja tunturikoivuissa. Kyllä kelpasi alkaa aamukahveja ja aamupalaa keittelemään. Aamupalana nautin vakiokattaukseni, kaurapuuroa, marjasoppaa ja näkkileipää juustolla sekä metwurstilla.

Aika nopeasti makuupussien ja telttojen vetoketjut alkoivat soimaan ympärilläni, ja ruokaringin koko alkoi kasvamaan. Itse kukin täytti vatsansa ja tyydytti kahvinhimonsa, minkä jälkeen pakkasimme leirin rinkkoihimme. Tänä aamuna pääsimme liikkeelle jo kymmenen hujakoilla. Jo muutaman kilometrin jälkeen porukka hajaantui taas kahteen tai kolmeen joukkoon, yhdistyäkseen taas muutaman kilometrin päässä yhdeksi jonoksi. Tätä haitariliikettä tapahtui 10 hengen joukossa jatkuvasti, itse kameramiehenä kuljeskelin enimmäkseen jälkijoukoissa. Välillä oli todella hienon näköistä seurata, kun muutaman miehen jono käveli teräväpiirteisten harjujen päällä, taivas ja komea Termisvaara taustallaan.

Edellispäivänä kantapäihin puhjenneiden rakkojen suojaksi aamulla väsäämäni teippaus vaati välillä kohentelua, mutta sen jälkeen rakot eivät haitanneet kulkua. Kunnon urheiluteippi on kyllä tarpeellinen ja hyödyllinen varuste vaelluksella. Jossakin vaiheessa polvikin pääsi hieman pyörähtämään harjujen päällä olevien nyrkinkokoisten kivien päällä, mutta tässä vaiheessa se ei pahemmin haitannut. Maisemat olivat täälläkin aivan ihmeellisen hienot. Terävät harjumuodostelmat, jotka risteilivät suolänttien, lampien ja järvien keskellä olivat kauniita ja helppokulkuisia. Aurinkokin paistoi, ja tuuli oli varsin maltillinen, joten eipä olisi olosuhteet voineet juuri siitä parantua. Pöyrisjärvellä oli samoihin aikoihin ollut hevosleiri, minkä ansiosta rinteillä ja poluilla näkyi välillä hevosen jälkiä. Olisi kyllä hieno kokemus sekin, ratsastaa hevosella näissä maisemissa.

Päätimme, että loppupäivän reitin kannalta ei ole mielekästä lähteä aivan Pöyrisjärven rantaan saakka, vaan jäimme lounaalle Pöyrisjärven kyljessä olevan lammen rantaan. Blåbandin Thai-kana höystettynä kahdella desillä puolukoita oli aivan erinomainen ja helppo päivällinen. Näitä pussukoita ostan jatkossakin pari-kolme ainakin pidemmille reissuille. Ovat hintavia, mutta tuovat vaihtelua halpojen pastapussien täyttämään ruokalistaan. Ja säästyinpä enemmiltä tiskaamisiltakin tällä kertaa. Tulevaisuudessa olisi tosin tarkoituksena opetella valmistamaan ja kuivaamaan retkiruokia kotioloissa. Tätä reissua ajatellen ei olisi sellaiseen kuitenkaan ollut aikaa.

Lounaan jälkeen päätimme kävellä viimeisen varsinaisen vaelluspäivän matkaa hieman lyhemmäksi. Tavoitteena oli kävellä vähän matkaa lähes tulojälkiämme lounaaseen päin, minkä jälkeen jatkaa aika lailla luotisuoraan Termisvaaran huipulle, Suomen ja Norjan rajapyykille. Edessä oli matkana lyhyt mutta korkeuseroltaan kohtuullisen rankka pätkä, ja vielä suoraan kohti aurinkoa. Kyllä tuli lämmin, ja ylhäällä puuskututti mukavasti. Geokätkökin sattui silmiin rajamerkin kivien välistä. Kirjoitin puumerkkini lokivihkoon ja jätin kynänpätkän purkkiin, koska sellainen tarvekalu sieltä puuttui.

Kartanlukijamme ottivat suuntia suuntia, jonka jälkeen päätimme hyvästellä paljakan ja kävellä leirin pitoon Termisvaaran länsipuolelle Kaamusjärven rantamille. Rinnettä laskeutuessamme aiemmin päivällä pyöräyttämäni polvi meinasi tehdä tenän. Pisto oli laskuissa melkoisen voimakasta, mutta nousupätkillä ja tasaisemmalla maastolla kipua ei juuri tuntunut. Maisemat olivat järjettömän hienoja täälläkin. Pohjiltaan helppokulkuisten maastojen jälkeen tunturin ja järven välinen reilu tunturikoivikko tuntui kohtuullisen ikävältä käveltävältä. Monta päivää olimme tottuneet siihen, että näkyvyyttä on vähintäänkin useita kilometrejä, kun koivikossa sitä oli joitakin kymmeniä metrejä. Myös kipeä polvi ja väsymys aiheuttivat sen, että pinna alkoi hieman kiristymään. Pääsimme kuitenkin Näkkälään vievälle mönkijätielle, jota pitkin talsimme vielä hetken matkaa. Mönkijätie haarautui Kaamusjärven eteläpään kohdalla järvelle päin. Löysimme järven tuntumasta tasaisen leiripaikan, missä oli myös poromiesten kotakehikko ja nuotiopaikka. Paikka oli veneestä ja kalanperkuujätteistä päätellen paikallisten kalastuspaikka. Hieno ja kirkasvetinen järvi veti meidänkin seurueemme kalastajia puoleensa välittömästi leirin pystytyksen jälkeen.

Illalliseksi oikein kunnon talkkunapuurot voisilmällä. Olipa hyvää, ja tämä setti pääsikin välittömästi metsäreissujen eväslistan vakiotarpeeksi. Pitkä ilta kului taas mitä mainioimmasta seurasta, eväistä ja luonnon rauhasta nauttien. Uni maistui taas entistä paremmin, tämä päivä oli selvästi rankin näistä vaelluspäivistämme.

4. päivä – Näkkälästä saunomaan

Lähistöllä rupatteleva korppiparvi sai minut kömpimään teltasta jo seitsemän jälkeen. Kuulohavainnon perusteella korpit olivat leirissämme, jolloin pelkäsin niiden penkovan rinkkojamme. Näköhavainto puolestaan paikallisti korpit n. 100 metrin päähän, eli sikäli turha herätys. Mutta mikäpä siinä, risukeitin tulille ja aamupalan valmistus pidemmän kaavan kautta. Mukavaa ja rauhallista. Tänä aamuna ei suurempia kiireitä ollut, jäljellä oli enää n. 10 kilometriä tasamaan tallaamista mönkijänjälkeä pitkin Näkkälään.

Hienot koivikkokankaat ympäröivät meitä koko matkan, ja Näkkälän lähestyessä myös muita vaeltajia alkoi näkymään. Torstai-aamuna vaimolle lähettämäni tekstiviestikin lähti jo aiemmin aamupäivällä matkaan, joten sivistys alkoi olla jo lähempänä. Otimme sopivassa kohtaa ryhmäkuvan, ja puolivälissä matkaa nautimme lounaan, sekin varsin kiireettömästi ja auringonpaisteesta nauttien. Loppumatka sujui melkoista pikamarssia, me jalkakipuiset jälkijoukossa himmaillen. Autolle pääsykin tuntui jo tässä vaiheessa varsin mukavalta, etenkin kun tiesimme pääsevämme vielä illaksi ja yöksi mökille saunomaan. Eipä olisi ollut enää juurikaan intoa jatkaa matkaa jalkaisin. Ajelimme Hettaan, kävimme hakemassa kaupasta eväitä illaksi ja jatkoimme kohti mökkiä. Mökille oli vielä kilometrin verran kävelyä ja joen ylitys. Hetken ihmettelimme paikalla ollutta venettä ja mietimme miten ylitämme sillä matalan joen. Päätimme kuitenkin ylittää joen kahlaamalla, koska mökin kohdalle oli vedetty sitä varten köysikin. Helpostihan se sujui, crocsit toimivat varsin hyvin joenpohjassa.

Mökille päästyämme menin alushoususillani hakemaan avainta jemmastaan. Kaverin kanssa vaihdoimme ajatuksia:

 -Toivottavasti täällä ei ole ampiai…

- niitä on paljon!!

Sitten housuttomia miehiä vietiin kohti mäntykangasta. Mökin räystään alta löytyikin suuri ampiaispesä. Hetken ihmeteltyämme porukan rohkein puki ylleen riittävän suojavaatetuksen, meni pesälle, nappasi pesän pussiin ja vei sen riittävän kauas metsään. Hölmistyneitä ampiaisia jäi räystäälle istumaan, ja siinä ne istuivat vielä kun seuraavana aamuna lähdimme. Nohevimmat pistiäisduunarit tosin jo kantoivat tarpeita uuden pesän rakentamista varten.

Ilta meni saunoessa, syödessä, jutellessa ja nauraessa. Lentopallon MM-kisojakin seurailtiin radiosta ja älypuhelimista. Mobiililaajakaista ylsi mainiosti myös tälle erämökille. Ajat muuttuvat… Illalla takan pelti meinasi tehdä meille tepposet, mutta onneksi yläritsille kertynyt savu ohjasi meidät avaamaan pellin uudelleen. Oli mukava nukkua mökissä oikealla patjalla.

5. päivä – kotimatka

Aamulla herätys klo 8. Aamupalaksi pyttipannua ja pekonia, ja kuka mitäkin. Tavarat kasaan, mökki siistiksi, joen yli ja autoon. Ehdin leimasin takamukseni liukkaassa suomudassa ennen kuin pääsimme kuivalle kankaalle pukemaan housuja. Sitten paluumatkalle. Lompakkokin oli hetken hukassa, ja ehti jo aiheuttaa pientä harmistusta, mutta löytyihän lopulta rinkan uumenista. Muoniossa 50 centin munkkikahvit ja tuliaiset kotiin, Rovaniemellä pysähdys, ja suorinta tietä Pudasjärvelle. Kohtuullisen hiljaista porukkaa oli autossa paluumatkalla.

Yhteenveto

Aivan loistava reissu kaikin puolin, tutussa porukassa ja uusissa uskomattoman upeissa maisemissa. Jierstivaaralta Pöyrisjärvelle avautuva maisema jäi kyllä iäksi mieleen. Muutenkin uskoisin Pöyrisjärven maisemien olevan Suomen rajojen sisäpuolella aika ainutlaatuisia. Kilometrejä ei tälläkään reissulla laskettu, eikä tarvitse. Hienoa oli myös se, että porukan muonavahvuus pysyi tälläkin reissulla samana alusta loppuun. Reissun aikaisilta haavereilta vältyttiin, ja tahti pidettiin sellaisena että reissu ei ollut ylivoimainen kenellekään. Myös jalkansa urheilukentillä loukannut kaveri sai reissun vedettyä läpi kunnialla. Paljosta olisikin jäänyt paitsi, mitenkään Tex Willereitä väheksymättä.

Kyllähän tässä sen verran alkoi kytemään, että josko ensi vuonna olisi muutakin kuin talvi- ja syysvaellus? Kyllä muuten kaltaiselleni tekniikkaorientoituneelle ihmiselle teki hyvää olla neljä päivää "kentättömällä vyöhykkeellä", suosittelen jokaiselle.

Kengät tarvitsevat selkeästi vielä sisäänajoa, mutta muuten varustepuoli toimi ihan odotetun hyvin. Rinkka tuli säädeltyä sopivaksi ja raskas kantamus kulki selässä ihan hyvin. Vaatepuolella olin erityisen tyytyväinen olin Jyväskylän SA-kaupasta kaappaamiini sarkahousuihin, jotka olivat mitä mainioimmat leirihousut. Myös ruotsin armeijan peltipaita ja flanellipaita toimivat hyvissä ja lämpimissä syysvellusolosuhteissa todella hyvin. Yllättävänkin hyvä tuulenpitävyys ja toisaalta riittävä ilmavuus. Näiden alla tekninen aluspaita, joka siirsi kosteuden iholta pois. Kostea puuvillapaita ehti hyvin kuivahtaa aina illan ja yön aikana, joten joka päivälle oli laittaa päällimmäiseksi kuiva paita. Mutta varusteista oma juttunsa myöhemmin.